Ukrainalainen pakolainen Iryna Zarutska, 23, murhattiin julmasti veitsellä pikaraitiovaunussa Charlottessa Pohjois-Carolinassa elokuun lopulla. Iryna oli kymmenen aikaan illalla palaamassa kotiin työstään pizzeriasta.
Valvontakameravideolla näkyy, miten Iryna istuu vaunussa mustan miehen edessä olevalle penkille vaistoamatta vaaraa ja jää katselemaan puhelintaan. Nähdessään edessään istuvan vaalean naisen musta mies kaivaa taittoveitsen taskustaan ja kääntää terän esiin.
Hetken päästä musta mies nousee seisomaan ja hyökkää Irynan kimppuun lyöden häntä veitsellä useita kertoja kaulaan ja kasvoihin. Iryna saa kuolettavan iskun kaulavaltimoonsa. Hän jää kauhistuneena pitelemään haavojaan ja kuolee hetken päästä verenhukkaan.
Surma tapahtui 22. elokuuta, mutta se sai suurempaa julkisuutta vasta viime perjantaina, kun Charlotten liikennelaitos julkisti valvontakameravideon, joka on kuin suoraan kauhuelokuvasta. (Varsinainen puukotus on leikattu pois alla olevasta videosta, mutta se sisältää silti järkyttävää kuvamateriaalia.)
Video kiersi ensin lähinnä X-somessa. Suuret mediat yrittivät vaieta tämän ”paikallisen yksittäistapauksen” kuoliaaksi, mutta niidenkin oli viimein pakko uutisoida asiasta.
Surmaajalla rasistinen motiivi?
Tapauksesta ei ole uutisoitu rasistisena murhana, vaikka sille olisi hyvät perusteet. Surman jälkeen kuvatulla videolla kuuluu, kuinka veren tahrima musta mies hokee pois kävellessään, että ”Hoidin sen valkoisen tytön (I got that white girl)”.
Jos ihonvärit olisivat toisin päin, valtamedia olisi jo pari viikkoa raivonnut rasistisesta murhasta. Konservatiivinen juontaja ja mediakasvo Charlie Kirk nosti tämän puolen asiasta esille.
– Jos joku valkoinen puukottaisi lainkuuliaista mustaa ihmistä ilman mitään syytä, tuloksena olisi ilmestyskirjamaisen suuri kansallinen kohu, joka aiheuttaisi mullistavia poliittisia muutoksia koko maassa, Kirk kirjoitti X-somessa.
Vasemmistolaiset huolissaan ”rasistisista kommenteista”
Demokraatteihin päin kallellaan olevat toimittajat puolestaan ovat huolissaan siitä, että surmavideoita on sosiaalisessa mediassa kommentoitu ”rasistisesti”. Esimerkiksi CNN-kanavan Brian Stelter on ilmaissut huolensa ”avoimen rasistisista kommentteista”.
CNN NewsNight -ohjelman juontaja Abby Phillips syytti ”Charlie Kirkin kaltaisia oikeistolaisia” siitä, että nämä ”ovat odottaneet tilaisuutta tehdä tästä George Floydia vastaavan tapauksen”, ikään kuin Charlie Kirk olisi tilannut tämän murhan.
CNN:n poliittinen kommentaattori ja ihmisoikeusaktivisti Anthony ”Van” Jones meni vieläkin pidemmälle ja syytti Kirkin ”lietsovan rotuvihaa”. Jones korosti sitä, että puukottaja kärsi mielenterveysongelmista, joten hän oli tavallaan itsekin uhri.
Pormestari: Pidätykset eivät ole ratkaisu
Charlotten demokraattipormestari Vi Lyles – joka on kaupungin ensimmäinen musta naispormestari – on kommentoinut tapausta vaatien lisää turvaverkkoja mielenterveyshoitoon. Hänen mielestään surmaaja näyttää kärsineen mielenterveyskriisistä.
Lyles on myös kehottanut ihmisiä olemaan jakamatta valvontakameran videota. Tässä ei ole mitään uutta, sillä esimerkiksi San Franciscon lahden alueen liikennelaitos kieltäytyi jo vuonna 2017 julkistamasta metron valvontakameroiden videoita, koska ne saattaisivat herättää katsojissa ”rasistisia tuntemuksia”.
Pormestari Lyles korosti, että mielenterveysongelmaisia tai kodittomia ihmisiä ei pidä demonisoida, vaan heitä pitää auttaa empaattisesti.
– Me emme voi ratkaista asunnottomuuteen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia pidätyksillä, pormestari kirjoitti.
Epäillyllä 14 aiempaa pidätystä
Pidätykset eivät paranna mielenterveysongelmia, mutta vankilassa tai pakkohoidossa oleva henkilö ei ainakaan pääse tappamaan muita ihmisiä joukkoliikennevälineissä. Irynan surmasta pidätetty Decarlos Brown, 34, on poliisin vanha tuttu, jolla on diagnosoitu skitsofrenia.
Brown on pidätetty aiemmin peräti 14 kertaa epäiltynä erilaisista omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Vuonna 2014 hän sai kuuden vuoden vankeustuomion aseellisesta ryöstöstä. Hän pääsi vapaaksi vuonna 2020 ja muutamaa kuukautta myöhemmin hänet pidätettiin siskonsa pahoinpitelystä.
Edellisen kerran Brown pidätettiin tammikuussa epäiltynä aiheettomasta soitosta hätänumeroon. Ex-poliisi Paul Mauro arvioi Fox-uutiskanavan haastattelussa, että poliisit pidättivät Brownin vain saadakseen hänet ”sisään järjestelmään”, jotta hän saisi tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Myös Brownin äiti on yrittänyt saada häntä pakkohoitoon.
Musta naistuomari päästi kuitenkin Brownin vapaalle jalalle odottamaan oikeudenkäyntiä. Republikaanit vaativatkin nyt, että lepsut tuomarit on laitettava vastuuseen heidän vapaalle jalalle päästämiensä väkivaltarikollisten tekemistä uusista rikoksista.
Decarlos Brown on nyt mielentilatutkimuksessa. Jos hänet todetaan syyntakeiseksi, häntä tullaan syyttämään murhasta. Varmemmaksi vakuudeksi häntä tullaan syyttämään myös liittovaltion toimesta. Oikeusministeri Pam Bondi on ohjeistanut syyttäjää hakemaan maksimirangaistusta, joka on elinkautinen vankeus tai kuolemanrangaistus.
Suomen media kehystää Trumpin pahantekijäksi
Suomen media on yrittänyt kehystää uutisen mustan miehen tappamasta ukrainalaisnaisesta siten, että presidentti Donald Trump on jotenkin tässä se pahantekijä. Iltalehden otsikossa ”Trump raivostui”. Ylen mukaan ”Trump käyttää surmaa politiikan välineenä”.
Todellisuudessa Trump määräsi jo kesäkuussa kansalliskaartin sotilaita Los Angelesiin ja elokuussa pääkaupunki Washingtoniin, joten hän ei tarvitse nuoren naisen murhaa ”oikeutukseksi” tällaisille toimille. Yksi Trumpin poliittisen uran kantavista ajatuksista on ollut se, että hän kritisoi demokraattituomareiden antamia löyhiä rangaistuksia ja väkivaltarikollisten lepsua kohtelua demokraattien johtamissa kaupungeissa, joten siinäkään ei ole mitään uutta.
Trump vaatii turvallisuutta, lakia ja järjestystä
Trump on aina ollut sitä mieltä, että vaarallisten väkivaltarikollisten pitäisi olla lukkojen takana. Tätä samaa hän toisti tiistaina Valkoisessa talossa nauhoitetussa puheessaan.
– Me emme voi antaa väkivaltaisten rikoksenuusijoiden jatkaa tuhon ja kuoleman levittämistä maassamme, Trump sanoi.
– Meidän on vastattava voimalla. Se on ainoa mitä he ymmärtävät.
Perhe: Iryna haudataan Yhdysvaltoissa
Iryna Zarutska pakeni Venäjän hyökkäystä kolme vuotta sitten äitinsä, sisarensa ja veljensä kanssa. Hän halusi elää Yhdysvalloissa turvallista elämää: tehdä työtä ja opiskella. Hänen amerikkalainen unelmansa päättyi murhaajan veitseen.
Ukrainan lähetystö oli ottanut yhteyttä Irynan perheeseen ja tarjoutunut auttamaan vainajan kuljettamisessa Ukrainaan haudattavaksi. Perhe kuitenkin haluaa, että Iryna saa viimeisen leposijansa Yhdysvalloissa: ”Hän rakasti Amerikkaa. Me hautaamme hänet tänne.”