

Poliisin ottama pidätyskuva Axel Rudakubanasta. / LEHTIKUVA
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: ”Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Southportissa heinäkuun lopulla tapahtuneesta joukkomurhasta annettiin tuomio torstaina, kertoo BBC. Axel Rudakubana, 18, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kolmesta murhasta, kymmenestä murhayrityksestä, teräaserikoksesta, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Hänellä on mahdollisuus anoa pääsyä ehdolliseen vapauteen täytettyään 70 vuotta.
Keittiöveitsellä aseistautunut Rudakubana hyökkäsi liikuntasalille, jossa oli meneillään 3-11-vuotiaille tytöille tarkoitettu kurssi, jossa tanssittiin Taylor Swiftin musiikin tahtiin ja askarreltiin ystävänauhoja. Rudakubana surmasi veitsellä kolme pikkutyttöä ja haavoitti kymmentä muuta ihmistä, joista kahdeksan oli lapsia.
Oikeudenkäynnissä kuultiin ahdistavia yksityiskohtia murhista. Kuusivuotiaan tytön ruumiista löytyi kaikkiaan 122 haavaa. Seitsenvuotiasta kuolonuhria Rudakubana oli puukottanut kaikkiaan 85 kertaa.
Kehuskeli poliiseille teollaan
Syyttäjä kertoi oikeudessa, miten Rudakubana oli kiinnioton jälkeen kehuskellut poliiseille teollaan: ”Hyvä, että kuolivat. Olen niin iloinen.”
Oikeudenkäynnin aikana Axel Rudakubana oli hyvin vaitelias. Hän puhui kuitenkin sen verran, että myönsi syyllisyytensä kaikkiin syytteisiin. Rudakubanan puolustusasianajaja vetosi asiakkaansa aiempiin mielenterveysongelmiin, mutta ei esittänyt muuta todistusaineistoa asiakkaansa puolustukseksi.
Syyllisyyden tunnustaminen tarkoitti sitä, että pikatahtiin käyty oikeudenkäynti jäi vähän tyngäksi. Syyttäjä joutui tunnustuksesta huolimatta esittämään jutun todisteet oikeudessa, mutta esimerkiksi syytetyn taustojen ja motiivin penkominen jäi vähäiseksi.
Tuomari katsoi, että murhat ja murhayritykset eivät täyttäneet terrorismin juridista määritelmää, koska syytetyn ei todistettu toimineen minkään poliittisen, uskonnollisen tai aatteellisen motiivin takia joukkomurhatessaan nuoria tyttöjä. Rasistista motiivia ei edes otettu esille oikeudenkäynnissä, vaikka kaikki kuolonuhrit olivat valkoisia ja murhaaja on mustaihoinen.
Risiinimyrkkyä ja al-Qaidan terrorismikäsikirja
Rudakubana oli kotonaan kokeillut risiinimyrkyn valmistamista ja hänellä oli hallussaan risiinin siemeniä määrä, joka olisi jalostettuna riittänyt 12 000 ihmisen tappamiseen. Tältä osin häntä ei tuomittu esimerkiksi terroriteon valmistelemisesta vaan biologisten aseiden valmistamisen kieltävän lain rikkomisesta.
Syytetun kotoa löytyi myös al-Qaida -terroristijärjestön käsikirja, jonka aiheena oli ”jihad tyranneja vastaan”. Tältä osin Rudakubana tuomittiin kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten. Al-Qaidan käsikirjan hallussapito oli siis terroristinen rikos, mutta pikkutyttöjen joukkomurhaaminen ei ollut.
Poliisi olisi halunnut tutkia terrorismirikoksena
Jutun päätutkijana toiminut rikosylikomisario Jason Pye on kertonut lehdissä, että hänen tutkintatiiminsä oli lähes päivittäin miettinyt, miksi Southportin joukkomurhaa ei julistettu terroristiseksi rikokseksi, vaikka se kaikin tavoin vaikutti terrorismilta.
Mikäli juttua olisi tutkittu terrorismirikoksena, poliisilla olisi ollut paljon enemmän aikaa (kaksi viikkoa) kuulustella Rudakubanaa ja selvittää hänen motiivejaan. Nyt päätös syyttämisestä piti tehdä kolmen vuorokauden kuluessa.
Kruununsyyttäjävirasto ei kuitenkaan suostunut siihen, että juttua olisi tutkittu terrorismirikoksena. Reformipuolueen puheenjohtaja Nigel Farage pitää tätä niin pahana laiminlyöntinä, että vaatii syyttäjäviraston johtajan eroa.
Tuliko kaikki oleellinen esille pikaoikeudenkäynnissä?
Tyngäksi jäänyt oikeudenkäynti tarkoittaa myös sitä, että uhrien perheet eivät saaneet kuulla kaikkea Rudakubanaa vastaan kerättyä todistusaineistoa, mikä saattaa olla perheiden mielestä turhauttavaa, kirjoittaa Southportin joukkomurhaa perusteellisesti tutkinut toimittaja Charlie Bentley-Astor.
– Syyllisyyden tunnustaminen oli kätevää sekä hallituksen että Rudakubanan itsensä kannalta, toimittaja Bentley-Astor kirjoittaa.
Viranomaiset pyrkivät aluksi salailemaan Southportin murhaajan ruandalaistaustan kuvailemalla häntä ”Walesissa syntyneeksi”. Varapääministeri Angela Rayner syytti kansanedustaja Nigel Faragea ”salaliittoteorioiden levittämisestä”, kun Farage kysyi ääneen, että onko Southportin joukkomurhassa kyse terrorismista. Epäillyn luota löydetty risiinimyrkky ja al-Qaidan terrorismikäsikirja olivat varmasti jo tuolloin varapääministeri Raynerin tiedossa.
Viranomaisten toiminnasta järjestetään tutkinta
Nyt jopa pääministeri Starmer on sitä mieltä, että terrorismia tulee alkaa tarkastella uudella tavalla. Maassa aiotaan järjestää erillinen tutkinta siitä, miksi Rudakubana pääsi läpi viranomaisten haavista, vaikka hänestä oli tehty peräti kolme ilmoitusta radikalismin vastaiseen Prevent-järjestelmään ja hänen väkivaltaisuutensa oli koulun ja poliisin tiedossa.
Vain viikkoa ennen Southportin joukkomurhaa Axel Rudakubana tilasi taksin mennäkseen päättäjäispäivänä entiseen kouluunsa, josta hänet oli aikoinaan erotettu, koska hän oli tuonut teräaseen kouluun. Sillä kertaa isä sai poikansa puhuttua pois taksista.
Taustalla Ruandan kansanmurha
Murhaajan kotoa löydetty al-Qaidan terrorismikäsikirja ei tietenkään ole sitova todiste siitä, että joukkomurha olisi perustunut islamistiseen ideologiaan. Myöskään todistamattomat huhut siitä, että Axel Rudakubana olisi osallistunut islamilaisiin rukoushetkiin Belmarshin vankilassa eivät tarkoita, että hän olisi kääntynyt islamiin. Kysehän voi olla vain siitä, että hän pyrkii sulautumaan muiden vankien joukkoon välttyäkseen pahoinpitelyiltä.
Southportin joukkomurha ei siis ehkä liity islamiin, mutta se liittyy aivan varmasti maahanmuuttoon. Axel Rudakubanan isä Alphonse muuutti Britanniaan vuonna 2002 Ruandasta, jossa oli 1990-luvun alussa tapahtunut suuri kansanmurha. Isän taustat Ruandassa tai hänen saamansa turvapaikan peruste eivät ole tulleet esille mediassa.
Poika Axel tuntuu kantaneen jonkinlaista kansanmurhan ja kolonialismin traumaa, vaikka onkin syntynyt rauhallisessa Walesissa. Hän tuntuu olleen pakkomielteisen kiinnostunut aseista ja väkivallasta. Hänen hallustaan löydettiin useita kirjoja, jotka käsittelivät historian kuuluisia kansanmurhia ja etnisiä puhdistuksia sekä kolonialismia ja orjuutta.
– Rudakubanan tiedetään sanoneen koulussa, että ”Britannia tarvitsee samanlaisen kansanmurhan kuin Ruanda”. Hän oli myös 15-vuotiaana huudellut jalkapallopelissä ”valkoista kansanmurhaa”, kirjoittaa toimittaja Bentley-Astor.
Jäljellä paljon avoimia kysymyksiä
Mahdollinen rasistinen tai naisvihamielinen motiivi ei tullut lainkaan esille oikeudenkäynnissä. Ei myöskään se, miksi viranomaiset olivat niin haluttomia puuttumaan Axel Rudakubanan tilanteeseen useista varoitusmerkeistä huolimatta.
Tiukkojen aselakien Britanniassa on nyt ollut paljon keskustelua veitsien saatavuuden rajoittamisesta entisestään. Tuntuu siltä, että poliitikot haluavat keskittyä veitseen, eivät sen käyttäjään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Angela Rayner Charlie Bentley-Astor Jason Pye Axel Rudakubana terrorismiin kouluttautuminen Taylor Swift Southport kansanmurha Ruanda Risiini Al Qaida Jihad Nigel Farage Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittipääministeri leimasi kaikki mielenosoittajat ”äärioikeistolaisiksi huligaaneiksi” – isoäidit ja kukkamekkorouvat kävivät omituista leimaamista vastaan sometempauksella

Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?

Kolme lasta kuollut lasten tanssitunnille tehdyssä veitsi-iskussa Luoteis-Englannissa – epäillyllä afrikkalaistausta

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.

Raakojen veitsi-iskujen sarja Saksassa jatkuu – ”Allahu Akbaria” huutanut syyrialainen turvapaikanhakija puukotti Solingenissa kolme ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kahdeksaa
Saksalaisen Solingenin kaupungin monimuotoisuusjuhla muuttui perjantai-iltana verilöylyksi mustaan asuun ”Allahu Akbaria” huutaneen miehen surmattua kolme ja haavoittaessa kahdeksaa ihmistä. Tekijäksi epäilty 26-vuotias syyrialainen turvapaikanhakija antautui itse poliisille. Isis ilmoittaa miehen iskun olleen kosto muslimien kohtelulle.

Mannheimin verinen veitsi-isku oli Saksassa yksi monista – poliitikot vaativat islamistien karkottamista ja rajua muutosta siirtolais- ja maahantulopolitiikkaan
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää