

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oikeusministeri Leena Meri etäyhteyksien käytöstä oikeudenkäynneissä: Etäyhteydet lisäisivät turvallisuutta ja ehkäisisivät käsittelyjen venymistä
Tänään eduskunnan lähetekeskustelussa on hallituksen esitys, jolla on tarkoitus helpottaa etäyhteyksien käyttöä oikeudenkäynneissä. Esityksen tarkoituksena on sujuvoittaa ja nopeuttaa oikeudenkäyntejä sekä lisätä niiden saavutettavuutta.
Etäyhteydet vähentävät matkakustannuksia ja matkustuksesta koituvaa ajanhukkaa. Lisäksi muun muassa todistelun vastaanottamista videon välityksellä helpotetaan ja esityksessä säädetään etäoikeudenkäynneistä.
– Todistajan poissaolo aiheuttaa usein oikeudenkäyntien peruuntumisia. Jatkossa poisjäänyttä todistajaa voitaisiin kuulla puhelimitse, mikä ehkäisisi käsittelyn venymistä, oikeusministeri Leena Meri kertoo.
Jotkut aiheuttavat vaaran istuntosalissa
Uutta olisi myös asianosaisen velvoittaminen etäyhteydellä osallistumiseen läsnäolon sijasta. Etäyhteyspakko tulisi kyseeseen esimerkiksi, kun oikeudenkäynnin turvallisuus on uhattuna.
– Jotkut ihmiset aiheuttaisivat istuntosalissa läsnä ollessaan vaaraa muille ihmisille. Tämä voidaan välttää velvoittamalla asianosainen osallistumaan oikeudenkäyntiin etänä, esimerkiksi vankilasta käsin, ministeri Meri tähdentää.
– Oikeudenkäynnissä kuultavat henkilöt myös luultavasti uskaltaisivat avoimemmin kertoa asioista, kun ei tarvitse pelätä fyysistä uhkaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- etäoikeudenkäynnit hallituksen esitykset oikeudenkäynnit matkakustannukset käsittelyajat etäyhteydet vaaratilanteet Leena Meri Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeusministeriön budjetti torjuu jengirikollisuutta ja lisää vankilapaikkoja

Lunastuslain korvausperusteisiin ehdotetaan muutoksia – pitkään valmisteltu uudistus saatiin lausuntokierrokselle

Ensikertalaisuussäännöksen uudistaminen kirjattiin hallitusohjelmaan – oikeusministeri Meri: ”Uusintarikollisten rinnastaminen ensikertalaisiin istuu harvan oikeustajuun”

Oikeusministeri Leena Meri: Pakkoavioliitot ovat ihmiskauppaa

Koponen: Ensikertalaiset ovat jatkossa oikeasti ensikertalaisia ja pakkoavioliitot ihmiskauppaa

Kriminaalipolitiikkaan kiitettäviä kiristyksiä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.
