

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kriminaalipolitiikkaan kiitettäviä kiristyksiä
Tappo ei vanhene koskaan, oman lapsen surmasta ei saa enää lievempää rangaistusta ja tyttöjen sukupuolielinten silpominen erillisenä rikoksena rangaistavaksi.
Kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Ari Koponen kiittää pitkään toivomistaan kriminaalipolitiikan kiristyksistä.
– Tarvittiin perussuomalainen kansan oikeustajun tajuava oikeusministeri Leena Meri tekemään tarpeelliset kiristykset, kun rikollisia lähinnä hyysäävä vihervasemmisto ei siihen kyennyt.
Tappo ei vanhene koskaan
Koposen mukaan tahallisesti toisen ihmisen hengen riistäminen ei voi rikoksena koskaan vanheta. Tappo on aiemmin rikoksena vanhentunut 20 vuodessa, lakimuutoksen jälkeen tappo ei vanhene koskaan. Rikoslain lapsen surma pykälä poistetaan kokonaan, eli jatkossa teosta saa kovemman rangaistuksen.
– Takapajuinen kulttuuri naisen rikkomisesta silpoen sukupuolielimet on yksiselitteisen oksettava teko ja onkin hyvä, että rikoslaki tiukkenee tältä osin, Koponen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oikeusministeri Leena Meri: Pakkoavioliitot ovat ihmiskauppaa

Oikeusministeri Leena Meri etäyhteyksien käytöstä oikeudenkäynneissä: Etäyhteydet lisäisivät turvallisuutta ja ehkäisisivät käsittelyjen venymistä

Koponen: Ensikertalaiset ovat jatkossa oikeasti ensikertalaisia ja pakkoavioliitot ihmiskauppaa

Oikeusministeri Leena Meri: ”Vankilaan joutuminen on myös valinta, kenenkään ei ole pakko tehdä rikoksia”

Oikeusministeri Leena Meri naisiin kohdistuvasta silvonnasta: Barbaariset tavat eivät kuulu Suomeen

Oikeusministeri Leena Meri: Aika ei armahda tappajaa

Naisen tai tytön sukuelinten silpominen ja sen valmistelu vihdoin laittomaksi – Elomaa: “Tämä asia ei olisi edennyt näin ripeästi ilman perussuomalaista oikeusministeriä”

Luottamus Suomen oikeuslaitokseen pysynyt korkeana
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää