

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Uusi Suomi: ”Ääri- ja laitaoikeisto eli oikeistopopulistit tai radikaalioikeisto ovat nousseet Euroopan suosituimmaksi puolueperheeksi”. Median nimilista kasvaa, mutta ymmärrys ei, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Yksi haastatellun tutkijan sitaatti osuu silti maaliin:
”Jos perinteiset valtavirtapuolueet olisivat käsitelleet maahanmuuttoa keskivertoäänestäjän vaatimusten mukaisesti, esimerkiksi vähentämällä merkittävästi turvapaikanhakijoiden maahanmuuttomahdollisuuksia, äänestäjät olisivat palkinneet kannatuksen nousulla. Perinteiset puolueet suhtautuvat asiaan kuitenkin yleisesti ottaen tavalla, jota useimmat äänestäjät pitävät liian liberaalina”
Näin on. Eurooppalaista turvallisuutta, elintasoa ja kulttuuria tuhoava massasiirtolaisuus ei ole koskaan ollut äänestäjien toive.
Sitä vastustavat puolueet keräävät kannatusta, kunnes ongelma ratkeaa. Kansainvälisiin sopimuksiin ja instituutioihin betonoitu poliittis-juridinen järjestelmä kuitenkin estää sen ratkaisun.
Ihmisoikeussopimukset ja niiden tulkinnat ovat tehneet esimerkiksi ulkomaalaisten rikollisten ja laittomien siirtolaisten karkottamisen lähes mahdottomaksi.
Ihmisoikeus-fundamentalismi on valitettavasti EU:n ja muun ylikansallisen vallankäytön kulmakiviä. Tästä hyvien aikojen kulmakivestä tulikin kovina aikoina valtava riippakivi.
Kaduntallaaja kysyy syystäkin, miten laittomien siirtolaisten oikeudet voivat mennä demokratian edelle. Ja mitä räikeämmäksi ristiriita äityy, sitä enemmän ihmiset syyttävät järjestelmää ja toimimattomia instituutioita.
Vain maahanmuutto-ongelman ratkaisu poistaisi ”oikeistopopulismin” juurisyyn, mutta nykyjärjestelmä ei siihen taivu. Juridinen umpisolmu siis sysää Eurooppaa kohti poliittista epävakautta. Sitä ”asiantuntijat” eivät kerro.
ONNI ROSTILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laitaoikeisto Onni Rostila laittomat siirtolaiset kansainväliset sopimukset Uusi Suomi Rikollisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa eikä äärioikeistoa – Purra: ”Se on totista totta, jonka tilastot ja pikkuhiljaa jo silmätkin todentavat”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa maahanmuuton valtavista kustannuksista tavan kansalaiselle. - Yhä suurempi osa sosiaaliturvasta, yhä suurempi osa sotesta, ja yhä suurempi osa niin koulujen kuin vähemmistöteollisuudenkin erityispalveluista menee ulkomaalaistaustaisille. Se kaikki on pois suomalaisilta.

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita
Tuore tutkimus paljastaa rakenteellisia eroja Yhdysvaltojen poliittisen vasemmiston ja oikeiston välillä. Tutkijat havaitsivat, että demokraattien poliittiset asenteet ja siihen liittyvä identiteetti ovat keskittyneempiä ja rakentuvat usein äärimmäisille näkemyksille. Vastaavasti republikaanien joukossa esiintyy laajempaa mielipiteiden kirjoa. Tämä viittaa siihen, että poliittinen oikeisto saattaa tällä hetkellä sallia suuremman ajattelun moninaisuuden kuin vasemmisto – ainakin tietyissä polttavissa kysymyksissä. Tutkijat kuitenkin varoittavat tekemästä liian hätäisiä johtopäätöksiä ja peräänkuuluttavat aiheesta lisätutkimusta.

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat
Polarisaatio ei enää tarkoita vain poliittisten näkemysten nurkkakuntaistumista. Vastakkainasettelu on entistä juurtuneempaa jo henkiselle tasolle – kyvyttömyyteen kokea empatiaa vastakkaisen poliittisen laidan edustajia kohtaan. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että poliittisten ryhmien edustajien keskuudessa empatia on valikoivaa. Vielä hämmästyttävämpi löydös on se, että tämä empatian puolueellisuus on epäsymmetristä oikeistolaisten ja vasemmistolaisten keskuudessa. Oikeistolaiset osoittivat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan. Tutkimuksen mukaan oikeistolaisilla on siis suotuisammat mielipiteet vasemmistolaisista kuin vasemmistolaisilla oikeistolaisista.

Brittipääministeri leimasi kaikki mielenosoittajat ”äärioikeistolaisiksi huligaaneiksi” – isoäidit ja kukkamekkorouvat kävivät omituista leimaamista vastaan sometempauksella

Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?

Yle intoili, kun jalkapallotähti varoitti laitaoikeistosta – ja vaikeni, kun toinen arvosteli massamaahanmuuttoa

Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













