PS ARKISTO

Hallituksen kehysriihen teemana ovat säästöt, joita vuodessa toistakymmentä miljardia velkaantuva Suomen julkinen talous tarvitsee. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos tarjoaa Facebookissa kehysriiheen tärppejä menoleikkauksiin, jotka oikeasti tähtäävät julkisen talouden tervehdyttämiseen ja reilun taloudellisen toimintaympäristön luomiseen kaikille.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoo Iltalehden haastattelussa hallituksen suhtautuvan kielteisesti SDP:n esittämään investointirahastoon. Mäkelän mukaan on vaikea kuvitella EU:ssa sellaista rahastoa, jossa Suomi olisi saamapuolella. Sen sijaan Suomen ja Euroopan pitäisi ennemmin liittoutua taloudellisesti Yhdysvaltain kanssa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

  • Viikon 5. reagoiduin
  • Viikon 5. luetuin

Tuore tilasto ulkomaalaisten lisääntyneestä väkivallasta järisyttää saksalaisia. Oikeistolaiset oppositiopuolueet vaativat palauttamaan rajavalvonnan ja karkottamaan rikoksiin syyllistyneet maahantulijat välittömästi. Ulkomaalaisrikollisuudesta on aika puhua niiden mukaan avoimesti ja oikeilla nimillä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Presidentti Vladimir Putin on vakoilijakavereineen miehittänyt maan johdon, eikä normaalia, demokraattista vallanvaihtoa tule tapahtumaan. Sitten kun aika joskus Putinista tavalla tai toisella jättää. Venäjän ja Itä-Euroopan tutkija, dosentti Arto Luukkanen tuo uudessa kirjassaan esille ilmestyskirjamaisen näkymän Venäjän ja samalla Suomenkin mahdolliseen tulevaisuuteen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

  • Viikon 3. reagoiduin
  • Viikon luetuin!

Isä joutui poikansa silmien edessä nuorisojengin ampumaksi ollessaan pyöräilemässä uimahallille. Kyseinen isä oli aiemmin ollut yhteydessä poliisiin, koska oli huolissaan asuinalueensa jengiläisistä, jotka myyvät huumeita. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson vaatii Ruotsin valtiolta ”täyttä sotaa” rikollisjengejä vastaan.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Miten Putin laski kaiken väärin ja romahdutti Venäjän. Dosentti, Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtori Arto Luukkasen teos Putinin perukirja julkaistaan tänään keskiviikkona. Luukkanen on tutkinut Venäjän nykyhistoriaa ja presidentti Vladimir Putinin valtakautta vuosituhannen alusta saakka. Suomen Uutiset lähettää julkaisutilaisuuden suorana Youtube-lähetyksenä klo 13 alkaen. Kommentoimassa myös historioitsija Teemu Keskisarja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus toi eduskunnalle esityksen kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta. Esityksen myötä kunnille ja hyvinvointialueille maksettavan maahanmuuttajaa koskevan korvauksen korvausaikaa lyhennetään kolmesta vuodesta kahteen vuoteen. Näin ollen kunnat saavat vähemmän rahaa kotouttamiseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroopan parlamentti äänestää tänään EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädännön kokonaisuudistuksen lopullisesta muodosta. Euroopan parlamentin jäsen Teuvo Hakkarainen (ps./ECR) katsoo, että vaikka Euroopassa on viimein herätty laittoman siirtolaisuuden moniin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin, EU ajaa edelleen maahanmuuttolainsäädännön tosiasiallista löysentämistä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallituksen tärkein yhteinen tehtävä on varmistaa Suomen ja suomalaisten, koko yhteiskuntamme turvallisuus kaikissa oloissa, kirjoittaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kolumnissaan. Ranne kertoo, että niin fyysisestä infrasta kuin kyberturvallisuudestakin huolehtimisen merkitys korostuvat erityisesti heikentyneessä turvallisuustilanteessa ja taloudellisesti vaikeina aikoina.  Lue lisää >

Perussuomalaisten puoluehallitus on nimennyt Pirkko Ruohonen-Lernerin sekä Mika Niikon ehdokkaiksi eurovaaleihin. Helsinkiläinen Ruohonen-Lerner työskentelee parhaillaan meppinä Euroopan parlamentissa. Hän on toiminut europarlamentaarikkona vuosina 2015-2019 ja uudestaan vuodesta 2023 alkaen. Sitä ennen hän toimi kansanedustajana vuodesta 2007 alkaen. Vantaalta kotoisin oleva Mika Niikko toimi kansanedustajana vuosina 2011-2023. Nykyisin hän työskentelee yrittäjänä ja useissa luottamustehtävissä.  Lue lisää >