Europarlamentaarikko Li Andersson puolestaan kirjoittaa, että vaikka Iranin hallinto on ”syyllistynyt hirvittäviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, se ei muuta tosiasiaa, että Trump ja Netanyahu taas tekevät kansainvälisen oikeuden vastaisia sotilaallisia iskuja”.
Ketjun jatkossa Andersson korostaa kuinka iskut osoittavat ”selkeää piittaamattomuutta ja halveksuntaa sääntöpohjaista järjestelmää kohtaan”.
Samaan aikaan kun vasemmisto vaatii kansainvälisessä politiikassa ehdotonta sääntöjen noudattamista ja tuomitsee suurvaltojen toiminnan laittomana, kotimaassa linja on täysin toinen. Lain ja sääntöjen rikkomista perustellaan yleensä ”tarkoitus pyhittää keinot” -tyyppisellä ajattelulla, köyhyydellä tai vaikka oikeudella elämään.
Viime presidentinvaaleissa vasemmiston ehdokkaana ollut Andersson totesi Helsingin Sanomien tentissä vuonna 2024 suoraan, että kaupasta varastaminen on hyväksyttävää esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisellä ei ole varaa ostaa ruokaa.
Samaa linjaa jatkaa vasemmistoliiton Helsingin kaupunginvaltuutettu Alma Tuuva.
Iltalehden haastattelussa toukokuussa 2025 Tuuva perusteli, että köyhillä on oikeus sekä varastaa että matkustaa liputta joukkoliikenteessä.
Tuuvan mukaan tuntuisi ”tosi oudolta ajatella, että kauppojen oikeus voittoihin menisi sen edelle, että ihmisellä on oikeus syödä”.
Tuuva siis hyväksyy nimenomaan, että julkisella liikenteellä saa matkustaa pummilla ja nälkäisenä ruuat voi varastaa kaupasta – kunhan vain kyse on ”köyhistä”.
Entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed meni vielä tätäkin pidemmälle jo vuonna 2018 twiitissään.
– Suosittelen pummilla matkustamista jos ei ole varaa ostaa lippua! Nimimerkki kaupunginvaltuutettu joka haluaa maksuttoman joukkoliikenteen vähävaraisille. Kohti maksutonta joukkoliikennettä, Suldaan Said Ahmed kirjoitti.
Vasemmistoliiton ehdokkaana niin ikään viime kuntavaaleissa ollut, mutta valitsematta jäänyt Mikko Tuomi komppaa somessa Tuuvaa ja muita tovereitaan.
Epäsuorasti Tuomi esittää ratkaisuksi tulontasausta, koska varastelu kuulemma loppuu, kun sille ”ei enää ole syitä”.