

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Haittamaahanmuutto kuriin tiukoilla otteilla, Suomi tyhjennettävä laittomasti maassa olevista henkilöistä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esittää tulevassa vaihtoehtobudjetissaan merkittäviä leikkauksia maahanmuuton kustannuksiin. Ryhmän tavoitteena on haittamaahanmuuton lopettaminen kokonaan ja Suomen tyhjentäminen laittomasti maassa olevista henkilöistä.
Perussuomalaisten mielestä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi poistaa maasta viipymättä, sen sijaan että heidät päästetään liikkumaan vapaasti maassa, potentiaalisesti vaarantamaan kansallisen turvallisuuden ja käyttämään kunnallisia palveluita. Tehostetun paluumuutto-ohjelman käyttöönottamiseksi eduskuntaryhmä ehdottaa, että kielteisestä turvapaikkapäätöksestä olisi seurauksena säilöön ottaminen palautusten nopeuttamiseksi ja turvaamiseksi. TNS Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan myös enemmistö suomalaisista ottaisi kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat heti säilöön odottamaan palautusta.
– Suomalaisen veronmaksajan tehtävä ei ole kustantaa laittomasti maassa olevien palveluita. Tällä hetkellä laittomasti maassa oleskeleville henkilöille voidaan kuitenkin antaa kunnissa kiireellistä sosiaalipalvelua ja niistä aiheutuneista kustannuksista kunnat voivat hakea korvausta Kansaneläkelaitokselta. Eduskuntaryhmä esittää jättämissään laki- ja talousarvioaloitteissa, että laittomasti maassa oleskelevien sosiaalihuollon kustannukset tulisi jättää kokonaan korvaamatta, ryhmä painottaa.
Perussuomalaiset ehdottaa myös 200 miljoonan euron leikkausta kotouttamismenoihin sekä kotoutumisesta annetun lain kumoamista.
– Pahasti epäonnistunut kotouttamispolitiikka on sisältänyt maahanmuuttajille kohdennettuja toimia aina työvoimapalveluista ja kulttuurin, kielen ja lukutaidon opetuksesta liikunta- ja sukupuolikasvatukseen sekä yleiseen motivointiin. Esimerkiksi vuonna 2016 vain viitisen prosenttia kotoutumiskoulutuksen suorittaneista siirtyi työmarkkinoille kolmen kuukauden sisällä koulutuksen päättymisestä. Epäonnistuneen kotouttamispolitiikan harjoittaminen kannattaa lopettaa heti ja siirtää painopiste henkilöiden omaan kotoutumiseen ja aktiivisuuteen, eduskuntaryhmän puheenjohtajan Leena Meren (ps.) allekirjoittamassa kannanotossa todetaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Enemmistö ei hyväksy laittomasti maassa oleskelevien maksuttomia palveluita – ”Kansalaiset alkavat olla hyvin maahanmuuttokriittisiä”

Halla-aho: Suomalaisista suurin osa käännyttäisi toisesta EU-maasta saapuvat turvapaikanhakijat suoraan rajalta – ”Eurooppa ei meitä suojele seuraavalta siirtolaisvyöryltä”

Suomalaisista 62 prosenttia kannattaa turvapaikan väliaikaisuutta – Halla-aho: Oleskelulupa on lakkautettava, jos suojelulle ei ole tarvetta

Immonen: Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on poliittisten päättäjien syytä – kansa vaatii puheiden sijaan tekoja
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Uusimmat

Suomi rakentaa perusinfraa – Ranne: Siltarumpujen aika on ohi

Kymen piiri valitsi lisää aluevaaliehdokkaita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää