

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: ”Miksi Berner vielä istuu ministeriaitiossa?” – Sipilä hermostui
Perussuomalaiset hiillosti tänään suullisella kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilää (kesk.) siitä, miksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) saa yhä istua ministeriaitiossa.
Berner valitaan 26.3. SEB-pankin hallitukseen ja keskustan eduskuntaryhmä on hyväksynyt, että Berner tästä huolimatta jatkaa ministerinä. Järjestelyä on selitelty sillä, ettei Berner osallistu pankin hallituksen kokouksiin ennen kesäkuuta.
”Aiotte myydä tämänkin yrityksen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio tylytti keskustapuolueen toimia kovin sanoin.
– Pääministeri Sipilä: te sanoitte neljä vuotta sitten aikovanne johtaa Suomea kuin yritystä. Emme tuolloin arvanneet, että te aiotte myydä tämänkin yrityksen – aivan kuten myitte omankin yrityksenne aikoinaan, perussuomalaisten kansanedustaja Tavio aloitti.
Keskustalla pitkä syntilista
Tavio huomautti, että keskustavetoinen hallitus on tehnyt ylikansallista suurpääomaa palvelevaa politiikkaa muun muassa pilkkomalla VR:n ja hätistelemällä jatkuvasti yksityisautoilijoita.
– Olette suunnitelleet jopa Suomen tieverkon myymistä. Perussuomalaisille Suomi ei ole kaupan!
– Ministeri Berner on usein antanut kasvot hallituksen suurpääomien etuja ajavalle politiikalle, Tavio totesi.
Miksi Berner saa yhä olla ministerinä?
Perussuomalaiset pitää ennenkuulumattomana, että ministeri saa istua samaan aikaan vieraan maan suurpankin hallituksessa ja Suomen valtioneuvostossa.
– Kysynkin pääministeriltä, että nyt, kun ministeri Berner ilmoitti siirtyvänsä palvelemaan suurpääoman etuja ruotsalaispankin palvelukseen, miksi ette ole toimineet asianmukaisella tavalla ja pyytäneet ministeri Berneriä eroamaan? Tavio kysyi.
Pääministeri Sipilä ei vastannut tähän kysymykseen lainkaan, vaan siirtyi puhumaan työllisyysluvuista.
Istuu kahdella pallilla
Tavio huomautti, että julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Sipilä sai ennen viime eduskuntavaaleja Bernerin loikkaamaan kokoomuksen riveistä lupaamalla tälle ministerinsalkun. Ministeri Berner on toiminut siitä lähtien pääministeri Sipilän suojattina ja oikeana kätenä.
– Usein kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole lainkaan korruptiota. Silti olemme nähneet, että kokoomuksen edustajia siirtyy suoraan sote-uudistuksen valmistelusta terveysjättien ja suurpääoman palvelukseen.
– Nyt tilanne on niin härski, että keskustan ministeri aikoo toimia samanaikaisesti ruotsalaispankissa ja Suomen hallituksessa, Tavio ihmetteli.
Sipilä hermostui ja totesi, ettei ennen vaaleja ole luvattu kenellekään mitään salkkuja. Se ei hänen mukaansa kuulu keskustalaiseen tapaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sipilän käsittämätön EVM-kanta tarkoittaa suomeksi sitä, että hallitus haluaa luopua Suomen päätösvallasta omiin rahoihinsa

Vain hetki sitten Sipilä ilmoitti, ettei halua helpottaa rikollisten maahanmuuttajien karkoittamista – Halla-aho: Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi

Mäkelä: Keskusta ja Berner autoilijan kimpussa – ”Ikään kuin ei riittäisi, että autoilusta kerätään nyt vuosittain yli 8 miljardia veroja sekä maksuja”
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











