Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset vaatii huumeongelmaan kokonaisratkaisua: Asenneilmapiiri huumeita kohtaan saatava kriittisemmäksi

06.11.2025 |18:04

Kuluvalla viikolla uutisoitiin ulkomaalaistaustaisten rikollisten osuuden olevan peräti 80% keskusrikospoliisin tutkimissa törkeissä huumausainerikoksissa. Perussuomalaiset näkee huumetilanteen muuttuneen katastrofaaliseksi, johon on puututtava välittömästi. Puolue peräänkuuluttaakin aidon kokonaisratkaisun luomisen tärkeyttä.

Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin muun muassa ulkomaalaisten räikeästä yliedustuksesta törkeissä huumausainerikoksissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen totesi, että rikollis- ja katujengit pyörittävät huumekauppaa ja nyt ulkomaalaisten osuus törkeistä huumausainerikoksista on noussut 80 prosenttiin.

– Keskusrikospoliisi varoittaa, että erityisesti alfa-PVP:n käyttö tulee vain kasvamaan.

Suomalaisnuoriso ulkomaalaisten rikollisten armoilla

Perussuomalaiset näkee, että erityisesti suomalaiset nuoret ovat vaarassa joutua ulkomaalaisten rikollisten pelinappuloiksi. Antikainen painotti, että nuorille suunnattu valistus ja matalan kynnyksen palvelut ovat tärkeitä.

– Mutta esimerkiksi avohoito ei auta niitä, joiden elämä on täysin raiteiltaan.

Huumeiden aiheuttamat lieveilmiöt sekä kustannukset suomalaisille ovat moninaiset, joiden lisäksi ne aiheuttavat mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä. Antikainen muistutti huumeiden hajottavan perheitä, sairastuttavan, vammauttavan ja jopa tappavan.

– Suurimpina hyötyjinä ulkomaalaiset rikollisjengit, jotka käärivät rahat sairastuttamalla ja tappamalla.

Käyttöhuoneet vasemmiston laastariratkaisu

Vasemman laidan poliittiset tahot ovat ehdottaneet huumeongelman ratkaisuksi käyttöhuoneita. Perussuomalaisten näkökulmasta käyttöhuoneet ovat vain laastari ilmiön todellisille juurisylle. Käyttöhuoneet normalisoisivat käyttöä ja salliva asenne huumeisiin pahentaisi tilannetta entisestään.

– Vasemmiston käyttöhuone-malli ei ole ratkaisu, Antikainen totesi.

Perussuomalaiset toteaa, että nyt on korkea aika luoda konkreettinen toimintasuunnitelma tilanteen ratkaisemiseksi.

– Me perussuomalaiset haluamme kokonaisratkaisun, joka oikeasti auttaa monen eri yhteiskunnan sektorin kautta. Eri viranomaistahot ovat ottaneet esille, kuinka tärkeää olisi saada asenneilmapiiri huumeita kohtaan kriittisemmäksi, Antikainen painotti.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Alfa-PVP uhkaa helsinkiläisten turvallisuutta – perussuomalaiset vaatii tiukkaa linjaa huumeisiin

11.09.2025 |12:16
Suomen uutiset logo

Poliisikansanedustaja Mira Nieminen huumeiden käyttöhuoneista: ”En voi sallia järjestäytyneen rikollisuuden tukemista missään muodossa”

21.02.2025 |10:47

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39
10.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää