

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset ykkösiä Varsinais-Suomessa
Perussuomalaiset on noussut kannatusluvuissa ykköseksi – ohi kokoomuksen – Varsinais-Suomessa, kertoo Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien tilaama puoluekannatusmittaus.
Mittauksen mukaan perussuomalaisia kannattaa nyt 21,2 prosenttia vaalipiirin äänestäjistä, joka realisoituessaan ääniksi toisi Varsinais-Suomeen neljännen eduskuntapaikan. Suurin häviäjä olisi kokoomus, jonka 19,4 prosentin kannatus tietäisi 3,6 prosenttiyksikön laskua ja käytännössä yhden edustajapaikan menetystä.
– Kun kävimme lauantaina torilla tarjoilemassa kansalle makkaraa, törmäsin muutamiin hyvin tuntemiini piintyneisiin hallituspuolueiden kannattajiin, jotka suoraan sanoivat, että neljä vuotta sitten oli viimeinen kerta kun he äänestivät nykyisiä hallituspuolueita. Mielipide oli sellainen, että istuva hallitus on tuhonnut Suomen ja nyt on aika äänestää muita puolueita. Ymmärsin, että perussuomalaiset tulee saamaan paljon ääniä entisiltä kokoomuksen ja demarien kannattajilta, kertoo Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Juhani Pilpola.
Viimeinen viikko painetaan täysillä
Varsinais-Suomen Perussuomalaiset ovat tapansa mukaan tehneet valtavasti torityötä. Viimeinen viikko painetaan toden teolla, jotta gallupien kannatus myös realisoituu ja perussuomalaiset saavat neljännen kansanedustajan Varsinais-Suomesta.
– Tämä on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä asia piirin puheenjohtajana, sillä ehdokkaita asettaessamme piirimme asetti lisäpaikan saamisen tavoitteekseen. Tämän tavoitteen takana seison totta kai viimeiseen saakka, ja jos se toteutuu, niin ei voi sanoa muuta kuin että tavoite oli järkevästi asetettu, Pilpola sanoo.
Vilkas ennakkoäänestys enteilee hyvää tulosta
Kokoomukselle putoaminen vaalipiirissä kakkossijalle olisi valtava takaisku, onhan Varsinais-Suomi ollut perinteisesti kokoomuksen tukialuetta. Varsinais-Suomessa ei valtakunnallisesti suositun keskustankaan kannatus ole niin suurta kuin monissa muissa vaalipiireissä. 16,3 prosentin kannatuksellaan keskusta olisi vasta neljännellä sijalla demareiden jälkeen.
– Ennakkoäänestys on ollut Varsinais-Suomessa todella vilkasta verrattuna aikaisempiin äänestyksiin, mikä kertoo, että myös nukkuvat ovat lähteneet liikkeelle. Sekin enteilee hyvää tulosta perussuomalaisille, toteaa Pilpola tyytyväisenä.
Kuvassa: Perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa Salon vaalitapahtumassa.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terho: Kuka pelkää perussuomalaista?

Otetaan voitto kotiin!
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










