

Perussuomalaiset yksin vastustamassa globaalia GCM-maahanmuuttosopimusta
Perussuomalaiset vaativat tänään suullisella kyselytunnilla, että Suomi ei hyväksy GCM-sopimusta eli niin sanottua globaalin maahanmuuton ”kompaktia”. Perussuomalaiset äänestivät aikaisemmin ulkoasiainvaliokunnassa hyväksymistä vastaan, mutta jäivät yksin.
– Hyväksymällä kompaktin Suomi asemoi itsensä niihin maihin, jotka tietoisena poliittisena valintana haluavat lisätä itselleen maahanmuuton lukuisia ongelmia, kansanedustaja Laura Huhtasaari totesi.
Tulee vaikuttamaan Suomen päätöksiin
Perussuomalaiset korostavat, että vaikka sopimus ei olisi oikeudellisesti sitova, on selvää, että se tulee vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään.
– Suomella on tapana sitoutua myös ei-oikeudellisesti sitoviin sopimuksiin orjallisesti, kuten huomasimme vapaaehtoisen taakanjakomekanismin yhteydessä, Huhtasaari huomautti.
– Vetoaisin nyt hallitukseen, että harkitkaa vielä uudestaan ja älkää lähettäkö Suomesta edustajaa hyväksymään tätä asiakirjaa, Huhtasaari sanoi asiasta vastaavalle ulkoministeri Timo Soinille (sin.).
Soini kierteli jälleen
Soini kierteli Huhtasaaren vetoomusta ja kertasi, ettei mitään fyysisesti sopimusta allekirjoiteta. Tämä on Huhtasaaren mukaan saivartelua.
– Oletteko Te lukeneet sopimuksen, ministeri Soini? Sopimuksessa mainitaan sanat ”maat sitoutuvat” 86 kertaa – esimerkiksi ”sitoudumme varmistamaan, että kaikki siirtolaisasemastaan huolimatta heille turvataan pääsy peruspalveluihin”, Huhtasaari sivalsi.
– Suomessa on Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka. Voisitteko kiristää sitä edes Tanskan tasolle?
Soinilla meni kieli solmulle, eikä hän pystynyt vastaamaan esitettyihin kysymyksiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


GCM-sopimusta vastustava adressi on kerännyt nopeassa tahdissa yli 15 000 nimeä

Poliittinen suunnittelija Purra: GCM-sopimus tulee varmasti vaikuttamaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaan

Halla-aho: Eurooppaan suuntautuva muuttopaine uhka yhteiskuntiemme olemassaololle, GCM-siirtolaissopimus sisältönsä puolesta ”harhaanjohtava ja vaarallinen”

GCM-extra: PS vaatii Suomea pois sopimuksesta, Soini mouhoaa ja saivartelee

Ruotsin Journalistiliitto kritisoi GCM-siirtolaissopimuksen rajua kirjausta – valtioilla ei olisi oikeutta tukea taloudellisti mediatoimijoita, joiden tulkitaan edistävän suvaitsemattomuutta

GCM-siirtolaissopimusta vastustavalle kansalaisaloitteeseelle rakettilähtö – 10 000 nimeä kasassa yhden viikonlopun aikana
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











