Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Törkeää mustamaalaamista ministeriön virkamieheltä

06.06.2014 |09:00

Brittilehti Financial Times kertoi artikkelissaan, etteivät David Cameronin johtamat konservatiivit huoli perussuomalaisia samaan euroryhmään. Taustaa lehti oli saanut jutulleen Suomen ulkoministeriöstä.

– Minun on hyvin vaikea uskoa, että Cameronin johtamat konservatiivit, jotka haluavat edistää innovatiivista, avointa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa, liittoutuisivat perussuomalaisten kanssa. Perussuomalaisten nousu perustuu pitkälti muukalaisvihamielisyyteen ja taaksepäin katsovaan 1980-lukulaiseen nostalgiaan, suomalaisvirkamies kertoi lehdelle.

Selvityspyyntö ministerille

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on tyrmistynyt ulkoministeriön virkamiehen lausunnosta.

– Emme voi sivuuttaa tällaisia virkamiesten puheita olankohautuksella. Olemme pyytäneet ulkoministeriöltä ja ministeri Erkki Tuomiojalta selvityksen, täyttääkö virkamiehen lausunto vihapuheen tunnusmerkit.

– Odotamme vastausta selvityspyyntöön maanantaihin. Päätämme jatkotoimista sen jälkeen. Nyt on tehtävä loppu Suomen kolmanneksi suurimman puolueen jatkuvasta mustamaalaamisesta kansainvälisessä lehdistössä. Virkamiehen syyllistyminen tällaiseen on vakava ja anteeksiantamaton asia. Kansainvälinen lehdistö tulkitsee ministeriöiden virkamiesten kannanotot valtion viralliseksi kannaksi, Slunga-Poutsalo muistuttaa.

Työn ja yrittämisen puolesta

Slunga-Poutsalo sanoo, että perussuomalaisten hartioille yritetään väkisin sovittaa rasistista äärioikeistolaista viittaa. Tutkimuslaitosten arvotutkimukset suomalaisista puolueista kertovat kuitenkin muuta: perussuomalaiset ovat vasemmistokeskustalainen työväenpuolue.

– Perussuomalaiset ovat tutkimusten mukaan asiakeskeisiä suomalaisen työn ja yrittämisen puolustajia. Perussuomalaiset haluavat tutkimusten mukaan selvittää asiapohjaiset realiteetit ennen päätöksentekoa: mitä maksaa, kuka maksaa ja mikä on vaihtoehto. Lähestymistapa on sama kaikissa kysymyksissä maahanmuutosta ilmastonmuutoksen torjuntaan.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi

24.07.2026 |11:41
9.
Suomen uutiset logo

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle

20.07.2026 |10:49
10.
Suomen uutiset logo

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia

22.07.2026 |16:01

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää