KOMMENTTI | Pesukarhu muuttui yhdessä päivässä söpöstä nisäkkäästä pahuuden symboliksi. Vai muuttuiko?

Kaikkea sitä näkee. Porin Suomi-Areenalla kännissä hortoileva toimittaja höpisee pesukarhuista ja pitää niitä varmana merkkinä ääriajattelusta. Hänen puheensa on kiihtynyttä.

Mitä ihmettä?

Ennen tätä päivää ei kukaan Suomessa ole osannut yhdistää kivaa ja pörröistä pesukarhua ääriajatteluun. Nyt yhteiskunnan Poriin kokoontunut kerma vauhkoilee hysterian vallassa.

Mutta koska elinkeinoministeri Vilhelm Junnilaa on nyt vain pakko lyödä lisää, tämä sympaattinen nisäkäs muuttuu joukkotuhon symboliksi. Tarinassa on vain yksi ongelma: se ei ole totta.

Pesukarhu on edelleen pesukarhu.

Occamin partaveitsi on tieteellisen ajattelun työkalu, jonka mukaan yksinkertaisin selitys on yleensä totta. Sovelletaan sitä kysymällä, kumpi selitys on todennäköisemmin totta?

a) Vilhem Junnilan puoliso valitsi luottamusäänestystä stressaavalle kumppanilleen kravatin, jossa on sympaattinen nisäkäs vai

b) Perusteellisen anteeksipyynnön julkaissut, luottamusäänestykseen valmistautuva Vilhelm Junnila päättää tuntemattomasta syystä valita itselleen kravatin, jossa on pesukarhu, joka on englanniksi ”Racoon”, jota kukaan Suomessa ei ennen tätä päivää ole yhdistänyt mihinkään negatiiviseen. Tämän hän tekee signaloidakseen uhmakkuuttaan.

Ei ole sinänsä yllätys, että vasemmiston piiristä valitaan pidempi selitys. Mutta vähän turhan moni suomalainen toimittaja valitsee selityksen, jossa ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.

Ikävintä on, että he jollain tasolla tietävät itsekin, ettei heidän pesukarhuteoriansa ole totta. Mutta he toistelevat sitä silti. He osallistuvat kollektiiviseen valheeseen.

Oli yhteiskunnan tilanne mikä hyvänsä, on syytä varoa kiihkoilua. Kiihkon vallassa tehdyt ratkaisut ovat käytännössä aina vääriä.

Pesukarhutarina ei ole häpeäksi Vilhelm Junnilalle. Mutta se on erittäin häpeällinen niille toimittajille, jotka päättivät ”hyvän tarkoituksen” vuoksi valehdella tietoisesti.

MATIAS TURKKILA