
Junnila jatkaa Naantalin valtuuston puheenjohtajana, epäluottamusta esittäneen kokoomusryhmän performanssi oudoksuttaa
Kesän aikana mediahöykytykseen joutunut kansanedustaja Vilhelm Junnila jatkaa Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Valtuusto äänesti asiasta tänään luvuin 29-11 sekä 3 tyhjää.
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Juha Haapakoski teki elokuussa aloitteen Junnilan erottamiseksi valtuuston puheenjohtajan paikalta. Kokoomuksen 16 hengen valtuustoryhmästä kymmenen muuta allekirjoitti aloitteen, samoin vasemmistoliiton ainoa valtuutettu Harri Palomäki.
Tänään äänestettiin.
Junnilan jatkoa kannatti 29, vastusti 11 ja tyhjää äänesti 3.

Naantalin kaupunginvaltuuston äänestystulos 18.9.2023.
SDP:n ryhmä teki ryhmäpäätöksen Junnilan erottamista vastaan. Samoin KD, keskusta ja osa kokoomusvaltuutetuista äänestivät puolesta. Erottamista ajaneet kuusi kokoomuslaista, vihreät ja vasemmistoliiton edustaja jäivät vähemmistöön.
Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) kommentoi tapausta: ”Vilhelm joutui kesällä kokemaan aivan järkyttävää vääryyttä, vääristelyä ja leimaamista. Eräät naantalilaiset olivat sitä mieltä, että vieläkin olisi pitänyt lyödä lyötyä. Se oli kuvottavan alhainen yritys. Onneksi oikeus ja kohtuus lopulta voittivat.”
Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) puoluestaan kommentoi: ”Todella ruma poliittinen performanssi, joka onneksi päättyi oikein. Junnila jatkaa valtuuston johdossa, kuten kaiken järjen ja oikeuden mukaan kuuluukin.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kommentti: Tapaus Junnila

Pesukarhu on edelleen pesukarhu – Suomi-media lietsoi itsensä kiihkoon ja alkoi tietoisesti levittää tarinaa, joka ei ole totta

”Kun tunne saa vallan, ei todellisuudella ole enää merkitystä” – kansanedustaja Vilhelm Junnilalta vastine kuluneen kesän mediasyytöksiin

Junnila eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi

Tarina pesukarhusta, joka ei halunnut muuttua natsisymboliksi – näin Yle-koomikko, Ylen luottotutkija ja HS-toimittaja veivauksensa tekivät
Viikon suosituimmat

Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet – viranomaiset panttaavat tuoreimmat tiedot
Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70 prosenttia viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Ministeri Rydman vastaan Suvivirrestä valittanut espoolaismies Iltalehden studiossa – ”Hyvänen aika…”
Keskustelu Suvivirrestä kuumeni jälleen, kun Espoon kaupunki sai uhkasakon koulun juhliin liittyvästä tapauksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kommentoi kohua Iltalehden suorassa lähetyksessä ja kiisti, että Suvivirsi olisi ihmisoikeusloukkaus.

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Kolumni: Suomen Pankki liputtaa liittovaltion puolesta, ja siitäkös demarit tykkäävät
KOLUMNI | Talous on niin kuralla, että vain suostumalla EU:n liittovaltiohankkeisiin voi seuraava hallitus välttyä kovilta leikkauksilta ja veronkorotuksilta. SDP:n vaalilupaus on Suomen itsenäisyyden myyminen hetken käyttörahoista, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













