

Euroopan parlamentin rakennus Brysselissä / MATTI MATIKAINEN
Pirkko Ruohonen-Lerner varoittaa: ”Euroopan parlamentti puolsi kansallisen päätösvallan huomattavaa siirtoa EU:lle”, useat suomalaismepit äänestivät asian puolesta
Euroopan parlamentti äänesti täysistunnossaan keskiviikkona 22. marraskuuta kiistellyistä muutoksista EU:n perussopimuksiin, jotka siirtäisivät merkittävän määrän kansallista toimivaltaa EU:lle. Tarkistetut ehdotukset perussopimusten muuttamiseksi menivät niukasti läpi äänin 305 puolesta, 276 vastaan ja 29 tyhjää. Äänestyksessä oli erikseen myös muutoksiin kehottava päätöslauselma, joka meni sekin läpi äänin 291 puolesta, 274 vastaan, 44 tyhjää.
Parlamentin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta AFCO ehdotti täysistunnon käsittelyyn jättämässä mietinnössään laajoja toimivallan siirtoja kansalliselta tasolta EU:n päätettäväksi. Tarkemmin valiokunnan esityksestä täällä.
Täysistunnon hyväksymässä tekstissä mepit pyrkivät lisäämään EU:n yksinomaista toimivaltaa ympäristökysymyksissä. EU:lle halutaan jaettua toimivaltaa seuraaville aloille, jotka tällä hetkellä kuuluvat jäsenvaltioiden yksinomaiseen päätösvaltaan: kansanterveys (erityisesti rajat ylittävät terveysuhat sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys), väestönsuojelu, teollisuus ja koulutus.
Lisäksi nykyistä jaettua toimivaltaa olisi edelleen kehitettävä energian, ulkoasioiden, ulkoisen turvallisuuden ja puolustuksen, ulkorajapolitiikan sekä rajat ylittävän infrastruktuurin aloilla.
Mepit ehdottavat myös määräenemmistöpäätösten lisäämistä monilta osin ja samalla yksimielisyysvaatimuksesta luopumista. Parlamentille halutaan lisäksi täysimittainen lainsäädännön aloiteoikeus.
Mepit haluavat myös nimetä komissio uudelleen ”Euroopan toimeenpanoelimeksi”. Tämä enintään 15-jäseninen elin koottaisiin sen puheenjohtajan poliittisten mieltymysten mukaan. Nykyisellään jokaisella maalla on oikeus nimittää oma komissaarinsa.
Lopulliseen tekstiin jäi parlamentin esityksenä myös se, että eurosta tulisi koko EU-alueen yhteinen rahayksikkö. Ajatus EU-tason kansanäänestyksistä kaatui niukasti äänestyksessä.
Neuvostoa kehotetaan toimittamaan esitetyt muutokset ”välittömästi ja ilman keskustelua” Eurooppa-neuvostolle. Parlamentti odottaa, että Eurooppa-neuvosto kutsuu joulukuussa valmistelukunnan koolle perussopimusten muuttamista varten.
Suomalaismepeistä perussopimusten muuttamisten puolesta äänestivät Sirpa Pietikäinen (kok.), Alviina Alametsä (vihr.), Heidi Hautala (vihr.), Ville Niinistö (vihr.) ja Silvia Modig (vas.). Petri Sarvamaa (kok.) äänesti muutoksiin kehottavan päätöslauselman puolesta, mutta äänesti muutosesityksistä tyhjää.
Vastaan äänestivät Pirkko-Ruohonen-Lerner (ps.), Teuvo Hakkarainen (ps.), Elsi Katainen (kesk.), Mauri Pekkarinen (kesk.), Nils Torvalds (rkp) ja Eero Heinäluoma (sdp).
Tyhjää äänesti Henna Virkkunen (kok.). Miapetra Kumpula-Natri (sdp) äänesti perussopimusmuutoksiin kehottavan päätöslauselman kohdalla tyhjää, mutta itse muutosesityksiä vastaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Alviina Alametsä Petri Sarvamaa Silvia Modig EU-parlamentti Nils Torvalds Elsi Katainen Henna Virkkunen Miapetra Kumpula-Natri Mauri Pekkarinen Eero Heinäluoma Ville Niinistö Sirpa Pietikäinen Heidi Hautala Pirkko Ruohonen-Lerner Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruohonen-Lerner tyrmäsi espanjalaismepin vuodatuksen: Suomessa ei ole äärioikeistopuoluetta hallituksessa

Hakkarainen EU:n rajapolitiikan uudistuksesta: Uudet Schengen-säännöt rajoittavat sisärajasulkuja

Terveysturvallisuus myös teemaksi eurovaaleissa – Juvonen: Antibioottiresistenssi uhka myös Suomelle

Vaaleissa on kysymys EU:n suunnasta – osa suomalaismepeistä kannatti huomattavaa kansallisen päätösvallan luovuttamista EU:lle
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












