Kiivas keskustelu koronabondien tai yhteisvastuullisten takauksien avulla myönnettyjen lahjoitusten saralla velloo varmasti vielä pitkään. Politico kirjoittaa tämän väännön olevan välillistä keskustelua paljon syvemmästä kysymyksestä: minkä vuoksi kilpailukyvyttömät maat jatkavat euromaina, kun ne ovat toistuvasti poistuneet kriiseistä huonommassa kunnossa kuin nämä maat ovat niihin joutuneet?
Politico kysyy myös sitä, voisiko yhteisvaluutta selvitä ilman näitä kilpailukyvyttömiä maita. Nämä ovat hyviä kysymyksiä.
Tyhjäksi jäänyt lupaus
Etelä-Eurooppa oli vuosikymmeniä jäänyt talouskehityksestä jälkeen verrattuna Pohjois-Eurooppaan. Politico kirjoittaa, että eteläisille maille yhteisvaluutta euroa markkinointiin latuna kohti menestystä.
Alkuun kaikki näyttikin hyvältä. Eteläisten maiden lainakorot vajosivat tasoille, jolloin velkaraha alkoi maistua. Saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tilikirjat alkoivat täyttyä eteläisten maiden luotoista. Huokea ja runsas velkarahoitus poisti paineet talouksien rakenteiden korjauksesta.
Finanssikriisin jäädytettyä luottohanat pankkien luottamuskadon myötä. Kilpailukyvyttömien maiden piina alkoi.
Periaatteessa uudistushaluttomuus on näiden maiden oma vika, mutta odotukset olivat euron syntyessä täysin epärealistisilla tasoilla, Politico toteaa.
Saksan markan vahvuus kuritti vientiä
Saksalle euro oli varsinainen onnenpotku. Maan sitkeän vahva markka heikkeni heikompien euromaiden myötä ja vienti niin euroalueelle kuin euroalueen ulkopuolellekin harppoi niitä todellisia ”kilpailukykyloikkia”. Saksa toteutti samoihin aikoihin talousuudistuksia, mikä myös selitti kilpailukyvyn kohentumista. Ilman euroa Saksan tie olisi ollut vain monin verroin tuskallisempi.
Eteläisille maille kävi päinvastoin. Ne olivat aina aiemmin pystyneet tasoittamaan Saksan kilpailuetua heikentyvällä omalla valuutallaan tehden näiden maiden tuotteista edullisempia. Euro päätti tämän keskeisen, tasapuolisen ja mutkattoman kilpailukyvyn kohennusmetodin.
Euron kirous: kasvuton Italia
Euromaiden vaihtotaseet eivät olisi revenneet eri suuntiin, mikäli Saksa olisi pursuavalla kassallaan ostanut eteläisten euromaiden tuotteita ja palveluita. Saksalaiset torjuivat kulutuksen ja keskittyivät säästämiseen.
Esimerkiksi Italian talous on polkenut euron kaksi vuosikymmentä paikoillaan. Politico kirjoittaa Italian bruttokansantuotteen asukasta kohden olleen euroalueen keskiarvoa tuhat euroa korkeampi. Nyt sama lukema on 4 000 euroa keskiarvoa pienempi.
Italia ei ole törsännyt roisilla budjettialijäämillä, mutta ilman syntynyttä talouskasvua sen velkalasti on pysytellyt sitkeän suurena.
Näin ei voi jatkua
Mikäli Saksa ja muut pohjoiset euromaat kuittaavat Etelä-Euroopan koronakriisin laskun omiensa lisäksi niin eteläiset maat eivät ole lainkaan sen paremmassa kunnossa kuin ennen koronakriisiäkään. Ainoastaan pohjoisten euromaiden rahoitusasema heikkenee.
Näin euron tarina ei voi jatkua. Finanssi- ja eurokriisien toipumisaika – niiden maiden osalta, jotka ovat ylipäätään kriiseistä toipuneet – on hälyttävän pitkä.
Ehkä Saksan on pelastettava Italia pelastaakseen oman taloutensa, Politico toteaa. Italia tuskin pystyy hoitamaan massiivista velkavuortaan euroalueen ulkopuolella, joten monet Italiaa luotottaneet saksalaispankit kohtaisivat suuria luottotappioita. Se laukaisisi pankkikriisin jo ennestään hauraan Saksan pankkialan lisämurheeksi.
Yksi vaihtoehto on, että Italia saa tarpeekseen pieleen menneestä eurokokeilustaan ja eroaa yhteisvaluutasta seurauksista piittaamatta. Toivottavasti Suomen hallituksella on valmiiksi raapustetut askelmerkit tällaista tapahtumaa varten.
Henri Alakylä