

Pexels
Politico: Ranska ja Italia muodostamassa EU:n uuden voimakaksikon Merkelin astuessa syrjään – ensin ponnisteltiin ”kertaluonteisen elpymispaketin” eteen, seuraavaksi tavoitteena pysyvä yhteisvelka
Saksan pitkäaikainen liittokansleri Angela Merkel jättää päivänpolitiikan syyskuussa. Hetkelliseen EU-maiden valtatyhjiöön ovat iskemässä Italia ja Ranska. Maiden johtajien mielestä EU:n taloussäännöt budjettialijäämien ja velkaantumisasteen osalta ovat liian rajoittavia. Lisäksi julkisen sektorin velkahuuman vastuut tulisi jakaa kaikille EU-jäsenmaille. Aiheesta uutisoi Politico.
Politico arvelee, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Italian pääministeri Mario Draghi hakevat EU:hun julkista kulutusta suosivampaa linjaa. EU:n talouskurin höllentäminen voisi rauhoittaa maiden sisäpoliittisia paineita.
Italian ja Ranskan välit ovat lämmenneet tuntuvasti. Maat ponnistelivat viime vuonna yhdessä kohti yhteisvelkaan pohjautuvaa elpymisvälinettä. Nyt yhteisvelasta halutaan pysyvää. Yhteisen velan ja suruttomampi ote julkiseen kulutukseen velkaantumista lisäämällä ei tosin ole kovin helppoa myydä esimerkiksi saksalaisille.
EU:n talouskurisääntöjen muutosesitykset kuuluvat talouskomissaari Paolo Gentilonille. Hän on italialainen.
Macronin vetämän LREM-puolueen kansanedustaja Christophe Di Pompeo kertoo varsin avoimesti, että Ranskan ja Italian yhteistyö voisi johtaa saksalaisen talousmallin kyseenalaistamiseen. Tilalle tulisi ”sosiaalisempi ja latinalaisempi” Eurooppa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Johtaako Saksaa seuraavaksi sosialisti, vihreä vai kristillisdemokraatti? Vaalit syyskuussa, gallupit poukkoilevat villinä

Huhtasaari: ”Italia ja Ranska odottavat kieli pitkällä Saksan vaaleja, jotta pääsevät toteuttamaan EU:n suurvaltaprojektia”

EU lupasi avoimuutta, mutta dokumentteja salaillaan – ”Jos asiakirjat eivät kestä päivänvaloa, on niissä todennäköisesti jotain hämärää”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








