

LEHTIKUVA
PS: Mitä hallitus tekee massatyöttömyydelle?
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä peräsi hallitukselta toimia työttömyyden kasvua vastaan eduskunnan kyselytunnilla. Kysymyksen esitti joensuulainen kansanedustaja Osmo Kokko.
– Hallitusohjelmaan kuuluu kohta, että hallitus edistää työllisyyttää ja kasvua, mutta työttömyys on vain kasvanut. Nyt on työttömiä kymmenisen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tutkijoiden mukaan voidaan puhua massatyöttömyydestä. Tavoitellun viiden prosentin sijaan se on 15 prosenttia. Kuntien työttömyysmenot kasvavat ja moni kunta joutuu ottamaan velkaa täyttääkseen vajeen. Kysynkin työministeri Lauri Ihalaiselta (sd.), mitä hallitus aikoo tehdä, jotta suomalaisilla olisi työtä? Kokko kysyi.
350 000 työtöntä
Ihalainen sanoi työttömiä olevan 350 000, joten huoli on ajankohtainen. Puolet heistä kuuluu jo vaikeimmin työllistyviin: he tarvitsevat erilaisia tukia päästäkseen takaisin töihin.
Kokko kysyi vielä, mitä hallitus aikoo tehdä pahasti kasvaneen nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Nuorisotyöttömyys aiheuttaa syrjäytymistä ja tuo tunteen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Nuorisotakuukaan ei ole käytännössä toiminut eikä toteutunut.
Ministeri vastasi, että nuorisotakuun avulla on kuitenkin luotu lukuisia työpaikkoja, ilman sitä olisi työttömiä enemmän. Nuorisotyötön työllistyy keskimäärin 11 viikossa, kun keskimäärin työttömyys kestää 42 viikkoa.
– Suomessa on vähiten nuorisotyöttömiä koko Euroopassa, Ihalainen väitti.
Lindström: Miten ikääntyvät
saadaan pysymään työssä?
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström totesi työttömiä olevan 350 000 ja piilotyöttömät siihen lisäksi. Samaan aikaan hallitus neuvottelee eläkeiän nostamisesta.
– Miten ikääntyneet pidetään työelämässä? Eihän ole järkeä nostaa eläkeikää ja potkia 50-vuotiaat pois, Lindström ihmetteli.
Ihalainen sanoi tämän olevan merkittävä seikka: kun nuoret työllistyvät 11 viikossa, 55-vuotiaiden työttömyys kestää keskimäärin peräti 84 viikkoa – yli puolitoista vuotta.
– Yhteiskunnassa on jotakin pilalla, jos parhaassa iässään oleva ihminen ei pääse töihin, Ihalainen ihmetteli.
TE-keskukset työntävät nuoria
sosiaaliturvan asiakkaiksi
Perussuomalaisten Johanna Jurva sanoi nuorisotyöttömyyden yhdeksi syyksi sen, ettei tieto kulje viranomaisten välillä. Nuoret tarvitsevat tietoa heille kuuluvista palveluista.
Ihalainen vastasi, että tarvitsemme nuorille räätälöityä palvelua. Yksi hyvä keino on yrityksen tukeminen 800 eurolla kuussa, kun se palkkaa nuoren, jolta puuttuu toisen asteen koulutus.
– Se on lähtenyt vetämään hyvin, Ihalainen totesi.
Perussuomalaisten Mika Niikko muistutti, ettei nuori pääse edes työvoimatoimistojen asiakkaaksi, ellei hänellä ole koulutusta: TE-keskus työntää hänet sosiaaliturvan asiakkaaksi, eivätkä TE-keskukset ehdi opastamaan kädestä pitäen kaikkia nuoria, kun heitä on niin paljon.
Ihalainen vakuutti, että TE-keskukset palvelevat kyllä, jos palvelua tarvitaan. Koulutus on ensiarvoista, ilman sitä on suuri riski syrjäytyä. Koulutus parantaa myös itsetuntoa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työttömyysdevalvaatio Suomeen – ”90-luvun alun laman pahimmat muistot kalpenevat”

PS: Työnhakijoita palveltava kohtuullisessa ajassa
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












