Työttömyysdevalvaatio Suomeen – ”90-luvun alun laman pahimmat muistot kalpenevat”

Ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Anders Ekholm haluaa herättää keskustelua Suomen vaihtoehdoista maan vajottua viiden eurokriisivuoden saattelemana lamaan. Ekholm kertoo julkaisussaan, että Suomi on ottamassa ensi askeleitaan kivuliaalla työttömysdevalvaation tiellä. Ekholm täsmentää työttömyysdevalvaation tarkoittavan sisäistä devalvaatiota. Tilanteeseen joudutaan, koska Suomella – kuiten muillakaan euromailla – ei ole enää joustavaa valuuttakurssia. Jouston puutteessa kansantalouden kustannuskilpailukyky määräytyy siten suurelta osin yksikkötyökustannusten mukaan.

Euron piti toimia toisin

Ekholm muistuttaa, että euroa käyttöönottaessa arveltiin vapaan liikkuvuuden yhdentävän euromaiden kansantalouksien kustannuskilpailukykyjä. Vapaan liikkuvuuden oli arkoitus ikään kuin tasottaa piikkejä ja rotkoja. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vuosien 2000-2013 välisenä aikana Suomi menetti Saksaan nähden yli 20 prosenttia kustannuskilpailukyvystään.

Muutkin euromaat menettivät kustannuskilpailukykyään. Kasvanutta vajetta rahoitettiin velkarahalla, kunnes finanssikriisi kiersi velkahanat kiinni. Tällöin syntyi euroalueen velkakriisi, joka on sittemmin muuntanut muotoaan muun muassa rakennekriisiksi.

Työttömyysdevalvaation synty

Ekholmin kuvaama työttömyysdevalvaatio syntyi euroalueen velkakriisin vaiheessa, jolloin usean euromaan piti yhtä aikaa kohentaa kustannuskilpailukykyään, vaikka ne olivat samaan aikaan euron pakkopaidassa. Vaihtoehdoiksi ei jäänyt muita keinoja kuin joko tuottavuuden kohentaminen tai tuotannon kustannusten – erityisesti palkkakustannuksien – laskeminen.

Tuottavuuden lisääminen ei kuitenkaan onnistu käden käänteessä, joten ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jäikin siten yksikkötyökustannusten alentaminen. Tähän euroalueella on menty. Palkkoja on pudotettu, mutta mikäli työmarkkinat eivät jousta, niin työttömyys kohoaa.

– Työnsä säilyttäneiden kansalaisten ostovoima säilyy lähes muuttumattomana samalla, kun työnsä menettäneet luopuvat suurimmasta osasta ostovoimastaan, Ekholm täsmentää.

Ekholm kuvaa menetelmää eriarvoistavaksi, tuskalliseksi ja hitaaksi. Lisäksi se painaa koko kansantaloutta alas. Hän arvioikin Suomen olevan tämän tuskallisen ja hitaan polun alkumetreillä, sillä työttömyys nousee Suomessa hiljalleen samalla, kun Suomen bruttokansantuote on pudonnut kahtena aiempana vuonna, ja todennäköisesti putoaa tänäkin vuonna. Hän vertaa myös Suomea Irlantiin, jossa toteutettiin 20 prosentin työttömyysdevalvaatio. Ekholmin mukaan Suomen työmarkkinat eivät ole yhtä joustavat, joten eriarvoistava vaikutus olisi Suomessa siten suurempi kuin Irlannissa, jossa työttömyys kohosi 11-12 prosentin lukemiin.

– Kahdenkymmenen prosentin sisäinen devalvaatio Suomessa on edellä mainituista syistä näkymä, jonka rinnalla 90-luvun alun laman pahimmat muistot kalpenevat, Ekholm kirjoittaa.

Ulkoinen devalvaatio?

Suomen vaihtoehtoja punnitessa Ekholm toteaa, ettei pelkillä työn tuottavuuden lisäävillä toimilla kohenneta Suomen kustannuskilpailukykyä riittävästi. Hänen mielestään tarvitaan siksi myös ulkoista devalvaatiota. Tämä voidaan tehdä joko euron ulkoista arvoa madaltamalla – tai palata kansalliseen kelluvaan valuuttaan ja antaa sen devalvoitua markkinoiden mielestä oikealle tasolleen.

Euron ulkoinen devalvoituminen helpottaisi kurimuksessa kärsiviä euromaita, mutta myös Suomea. Tämä helpottaisi euroalueen ulkopuolelle vievien yritysten ahdinkoa. Vastaavasti Saksassa tämä johtaisi kiihtyvään inflaatioon, ja se on siksi Saksan keskuspankin, Bundesbankin myöntymisen takana.

Ekholmin mielestä kansallisen kelluvan valuutan käyttöönotto tietäisi toki Suomellekin ”poliittisia kustannuksia”, mutta ainakin silloin kohtalomme olisi omissa käsissämme.