

PS-Nuoret valtiontukien arviointikriteereistä: Mielivaltaista arviointia ja valheellisia lukuja
Perussuomalaiset Nuoret on saanut valmiiksi taustatyönsä opetus- ja kulttuuriministeriön tukijärjestelmän kyseenalaisista perusteista ja luovuttanut oikaisuvaatimuksensa OKM:lle. Perussuomalaiset Nuoret kritisoi erityisesti ministeriön asettamia mielivaltaisia pisteytyskriteereitä ja nuorisojärjestöjen hakemusten epätasa-arvoista kohtelua.
– Jokin OKM:n tuenjaossa vain haiskahti pahalta. Vaisto sanoi, että ministeriön paperit pitää tutkia huolella ja sieltähän se vastaus löytyi. Ministeriön oma pisteytystaulukko on mielivaltaisin mittari, jota olen minkään uskottavan toimijan nähnyt käyttävän. Onko kukaan esimerkiksi kuullut Kommunistisen Nuorisoliiton toiminnasta? OKM:n määrälliset pisteytyskriteerit heittävät heille 5 pistettä, kun puolestaan koko Suomessa toimintaa järjestävä PS-Nuoret saa 2 pistettä, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ihmettelee.
– Nuorisojärjestöt hakivat avustuksia OKM:ltä 13,2 miljoonaa euroa, ja tukea myönnettiin 12,1 miljoonaa euroa. Tukea jäi siis kaikkien hakemusten osalta myöntämättä noin 1,1 miljoonaa euroa, joka nipistettiin 72 eri nuorisojärjestön avustuksista. Tämän valossa onkin järkyttävää, että Perussuomalaisten Nuorten saamatta jäänyt osuus vastaa yhtätoista prosenttia kaikista myöntämättömistä tuista!
PS-Nuorilta kohtuullinen hakemus
Tynkkysen mielestä Perussuomalaisten Nuorten OKM:ltä hakemaa summaa ei voi myöskään pitää kohtuuttomana: järjestö haki vain kolmasosaa Keskustanuorten hakusummasta. Silti hakemuksestaankin Perussuomalaiset Nuoret saivat vain 45 %, kun esimerkiksi Keskustanuorten toiveisiin vastattiin 96-prosenttisesti.
– Käytännössä Perussuomalaiset Nuoret sekä hakevat vähemmän rahaa kuin muut että saavat prosentuaalisesti pienemmän osan hakemastaan summasta. On selvää, ettei järjestelmä kestä päivänvaloa, Tynkkynen sanoo.
– Olemme jo vuosien ajan vaatineet tukijärjestelmää läpinäkyvämmäksi. Hakijoiden tietoja on pystyttävä vertailemaan, ja yhteisten verovarojen säästeliästä käyttöä on voitava valvoa. Pisteytykset julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa, ja mielivaltaisen mittariston lisäksi ongelmana on ministeriön sokea luottamus nuorisojärjestöjen itse ilmoittamiin tietoihin. Esimerkiksi Kokoomusnuoret on listannut itselleen 14 500 vapaaehtoisaktiivia, vaikka kyseisellä järjestöllä ei ole rivijäseniäkään kuin 5 200, paljastaa PS-Nuorten varapuheenjohtaja Tiina Palovuori.
Jälleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen?
Perussuomalaiset Nuoret julkaisee oikaisuvaatimuksensa avoimesti kaikkien nähtäväksi.
– Jos kokoomuslainen opetus- ja kulttuuriministeri ei puutu epäoikeudenmukaiseen tuenjakoon, Perussuomalaiset Nuoret joutuu oikaisemaan tukipäätöksensä korkeimman hallinto-oikeuden kautta edellisvuosien tapaan, Tynkkynen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Grahn-Laasoselta Kokoomusnuorille tuhdit tuet, PS-Nuorille ropoja: ”Hävytöntä, valitamme päätöksestä”

Kansanedustaja Immonen ja PS-Nuorten puheenjohtaja Kinnunen: PS-Nuoria syrjivä päätös korjattava
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













