Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

PS-Nuorten edustus kasvoi eduskunnassa

20.04.2015 |12:53

Perussuomalaiset Nuoret tekivät ahkerasti vaalityötä ympäri Suomea omalla kampanjallaan. Työ tuotti tulosta ja PS-Nuorista eduskuntaan pääsi kuusi jäsentä.

Puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen iloitsee nuorten ehdokkaiden määrän kasvusta ja menestyksestä näissä vaaleissa.

– Tämä oli huikea suoritus! Koko puolue kasvatti edustajien määrää nykyisestä 37:stä 38 edustajaan. Tästä joukosta Perussuomalaisten Nuorten kansanedustajien määrä nousi kuuteen. Kasvoimme jälleen ja tässä tehtiin samalla nuorten jytky.

Nopeimmin kasvava nuorisoliike

Perussuomalaiset Nuoret on Suomen nopeimmin kasvava nuorisoliike ja tämä näkyy myös Allianssin TNS Gallupilla teettämässä tutkimuksessa: nuorten ehdottomat suosikkipuolueet olivat tasaväkisesti vihreät ja perussuomalaiset.

– Onnittelemme lämpimästi kuutta kansanedustajaamme, jotka tekivät hienon työn, Tynkkynen kiittää.

Perussuomalaisista Nuorista eduskuntaan pääsivät valtiotieteiden kandidaatti Simon Elo, kasvatustieteen opiskelija Tiina Elovaara, kansanedustaja Olli Immonen, kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala, lakimies Ville Tavio ja kansanedustaja Ville Vähämäki.

Kuvassa: Perussuomalaisten Nuorten entinen puheenjohtaja Simon Elo valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi