Punavihreä lentokielto ei saa Ruotsissa ilmaa siipien alle

20.02.2018 |21:09

Ruotsissa virinnyt ympäristökeskustelu sai uutta vauhtia, kun poliitikoilta kysyttiin kantaa lentomatkustamiseen. Svenska Dagbladetin gallupissa enemmistö valtiopäiväedustajista on sitä mieltä, että ruotsalaiset voivat tulevaisuudessa matkustaa lentämällä enemmän kuin tänään. Ruotsidemokraatit ja opposition allianssipuolueet suhtautuvat myönteisimmin lentämisen kasvuun.

Kuten Suomen Uutisissa eilen kerrottiin, Ruotsin ympäristöpuolue eli vihreät on hanakasti ajamassa liikkumistapojen muutosta, jotta Pariisin ilmastosopimuksen päästötavoitteet saavutettaisiin.

Vihreiden näkemys ei saa laajempaa kannatusta valtiopäiväedustajien joukossa. 60 prosenttia 170 tavoitetusta edustajasta vastasi myöntävästi kysymykseen, voivatko ruotsalaiset tulevaisuudessa matkustaa enemmän lentämällä kuin tänään. 40 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että lentomatkustamista voidaan lisätä, jos vastaavasti kasvatetaan biopolttoaineiden käyttöä.

Vain vihreät ja vasemmistopuolue ovat Expressen-lehden mukaan periaatteessa sitä mieltä, että lentomatkustamista pitää vähentää. Ruotsidemokraatit ja opposition allianssipuolueet ovat taasen sillä kannalla, että lentomatkustamista voi huoletta lisätä.

Tutkijan marjat ovat tässäkin kysymyksessä happamia. Lentomatkustamisen problematiikkaan syvällisesti perehtynyt Jonas Åkerman näkee nykyisen kehityksen mahdottomana.

-Lentomatkustaminen tuplaantuu seuraavan 15-20 vuoden aikana ja maapallon lämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen on silloin mahdotonta, Åkerman huomauttaa. Biopolttoaineet eivät hänen mukaansa riitä korvaamaan fossiilisia polttoaineita.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
8.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää