Artikkeli kuva

Purra kommentoi Junnilan luopumispäätöstä

30.06.2023 |17:33

Puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan luopumispäätöstä.

Purra kirjoittaa Twitterissä:

Kesäkuu loppuu ikävästi. Vilhelm Junnilan päätös on äärimmäisen raskas sekä hänelle itselleen että meille kaikille muille. Hän osoitti tänään juuri sitä suoraselkäisyyttä, josta olen oppinut hänet tuntemaan.

Vyörytys oli sellainen, että se olisi vahingoittanut Suomea ja perussuomalaista kansanliikettä.

Syytösten paineessa Junnilalla riitti voimaa nähdä kokonaiskuva ja asettaa Suomen etu kaiken muun edelle. Kiitos Vilhelmille. Hän osoitti olevansa päätä pidempi kuin moni häntä nyt kritisoinut taho.

Ikäväkseni näin, että syytösten joukossa vilisi väitteitä, joilla ei ollut minkäänlaista totuuspohjaa. Mutta se ei ollut ainoa ikävä asia.

Perussuomalaiset on valmis työhön Suomen hyväksi. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä nyt nähdyillä tavoilla.

Pelisääntöjen on pidettävä ja hallituksen on toimittava yhtenäisesti.

Sanon tämän nyt niin painokkaasti kuin voin: tämä hallitus toimii yhdessä tai ei ollenkaan.

Kuten totesin jo muutama päivä sitten, tietyt tahot eivät lopeta. He ovatkin jo seuraavien perussuomalaisten kimpussa. Sisäministeri Mari Rantanen näyttää olevan paraikaa kyseenalaistamisen kohteena.

Hallituksen tulee olla yhtenäinen, mikäli se haluaa tällaisena jatkaa.

Perussuomalaisten kentälle haluan sanoa, että elämä ja politiikka eivät aina ole reiluja. Jatketaan työtä yhdessä. Tärkeintä on korjata maamme ongelmia ja antaa Suomelle toivoa. Kiitos teille kaikille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Juutalaisviha tulee nyt vasemmalta – äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut

08.05.2025 |18:05
10.
Suomen uutiset logo

Raisio lähti mukaan woke-porukan noitavainoihin – Junnila: Aikuisten kehittämät mielikuvitusongelmat ulottuvat lasten peleistä jo lastenkirjoihinkin

06.05.2025 |15:31

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää