Artikkeli kuva

RIikka Purra pitämässä puheenjohtajan linjapuhetta Lahdessa 15.6.2025. / Matti Matikainen

Purra tönäisee linjapuheessaan tabuaihetta: ”Jos meillä olisi joustava oma valuutta, ei muussa taloudessa ja työmarkkinoilla tarvitsisi niin paljon kyntää”

15.06.2025 |15:09

Suomen valuuttapolitiikka on osa eurojärjestelmän yhteistä rahapolitiikkaa. Valtiovarainministeri, puoluejohtaja Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että oma valuutta olisi auttanut Suomea talouskriiseissä.

Nihkeän taloustilanteen taustalla on myös runsaasti ulkoisia tekijöitä, valtiovarainministeri, puoluejohtaja Riikka Purra muistuttaa.

-Työttömyys, nihkeys, nahkeus, ankeus, konkurssit – ei sitä kukaan olisi halunnut. Ei myöskään Venäjän hyökkäyksen jatkumista, miljardien lisätarpeita puolustukseen ja turvallisuuteen, Yhdysvaltain kauppasotauhkailua ja valtavaa epävarmuutta, Saksan rypemistä oman taloutensa kanssa, kvartaali toisensa perään jatkuvaa ankeutta.  Kaikki tämä tulee ulkoapäin.

-Tästäkin selviämiseen olisi muuten auttanut oma valuutta. Mikäli meillä olisi joustava oma valuutta, ei muussa taloudessa ja työmarkkinoilla tarvitsisi niin paljon kyntää. Mutta tämä, on suorastaan tabu suomalaisessa keskustelussa, Purra sanoo ja kuittasi perussuomalaisten puoluekokousväeltä raikuvat aplodit.

Lauantaina ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Teemu Keskisarja löi niin ikään EU:ta olan takaa: ”Onneksi jättiläiset eivät seiso ikuisesti. Brysselin ylikansallinen byrokratia on kaatuva, kuten tsaarin Venäjä”, Keskisarja kommentoi ehdokaspuheessaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää