

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo tilastojen kertovan, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, mutta suomalaisväestö ei.
– Ilmiö on yksiselitteinen ja johtaa jatkuessaan lopulta suomalaisten jäämiseen vähemmistöön omassa maassaan.
Suurin Suomea ja länsimaita uhkaava ilmiö
Purra kirjoittaa väestönmuutoksen olevan suurin Suomea ja länsimaita uhkaava ilmiö, ja kaikkien päättäjien pitäisi olla siitä huolissaan ja haluta puuttua siihen.
– Tarvitsemme lisää suomalaisten syntyvyyden vahvistumiseen kannustavia toimia. Tarvitsemme entistä enemmän maahanmuuton kiristämistä, Purra painottaa.
– Tämä ei ole salaliittoteoria, tämä ei ole populismia, tämä ei ole äärioikeistolaista. Tämä on Suomen, kansakunnan, suomalaisten ja suomalaisuuden olemassaolon, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden menestyksen puolustamista.
Miksi perussuomalaiset puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista?
— Riikka Purra (@ir_rkp) July 3, 2025
1. Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei.
2. Ilmiö on yksiselitteinen ja johtaa jatkuessaan lopulta suomalaisten jäämiseen vähemmistöön omassa… pic.twitter.com/ckvVGChIpt
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Väestönvaihto – pelkoa lietsova salaliittoteoria vai sittenkin tarkka tilannekuva menossa olevasta kehityksestä?

Supo ei näe ongelmaa väestönvaihto-sanan käytöstä politiikassa, kun sillä tarkoitetaan väestörakenteen muutosta

Teemu Keskisarjan kolumni: Väestönvaihto ei ole teoria vaan käytäntö

Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa, mutta jossain vaiheessa sitä ei voi enää pysäyttää

Perussuomalainen Nuoriso: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten tulevaisuutta
Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut tänään perhepoliittisen pamflettinsa, joka pureutuu Suomen syntyvyyskriisiin sekä sen vaikutuksiin ja juurisyihin. Projektin takana on ollut osaava ryhmä perhepolitiikasta kiinnostuneita nuoria.

Kantasuomalaisten määrän nopea väheneminen noteerattiin jo Hesarissakin – tosin johtopäätöksistä voidaan olla montaa mieltä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















