

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten tulevaisuutta
Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut tänään perhepoliittisen pamflettinsa, joka pureutuu Suomen syntyvyyskriisiin sekä sen vaikutuksiin ja juurisyihin. Projektin takana on ollut osaava ryhmä perhepolitiikasta kiinnostuneita nuoria.
PS-Nuoriso esittää pamfletissa lukuisia toimenpiteitä perheiden tukemiseksi ja suomalaisten syntyvyyden lisäämiseksi. Toimenpiteille on laadittu karkeat kustannusarviot, jotka perustuvat julkisesti saatavilla olevaan tietoon, kuten uutisointiin ja tieteellisiin julkaisuihin.
– Suomen heikko syntyvyys on suorastaan traagista. Viime vuonna Suomessa syntyi ennätyksellisen vähän lapsia samaan aikaan kun suomalaisten toivottu lapsiluku on pysynyt pitkään kahden paikkeilla, kertoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
– Väestön väheneminen vaikuttaa väistämättä niin talouteen kuin laajemmin yhteiskuntaan. Nyt on tehtävä määrätietoisesti lapsi- ja perhemyönteistä politiikkaa, jotta Suomella olisi tulevaisuus.
Tarvitaan enemmän konkretiaa
STM valmistelee sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen alaisuudessa väestöpoliittista selontekoa, jossa selvitetään perheellistymiseen ja syntyvyyteen vaikuttavia tekijöitä alan asiantuntijoiden ja tutkijoiden toimesta.
Perussuomalainen Nuoriso kehottaa hallituspuolueiden edustajia ja ministeri Sanni Grahn-Laasosta tutustumaan pamfletin sisältöön ja edistämään pamfletissa esitettyjä toimenpiteitä.
– Hallitusohjelmassa on kirjaus yhteiskunnan lapsi- ja perhemyönteisyyden vahvistamisesta sekä selonteosta, jossa myös etsitään toimenpiteitä syntyvyyden lisäämiseksi. Hallitusohjelman toimenpiteet ovat askel oikeaan suuntaan, mutta enemmän konkretiaa tarvitaan, ja sitä haluammekin järjestönä tarjota hallitukselle, toteaa Laitinen.
Perhepoliittinen pamfletti on kokonaisuudessaan luettavissa Perussuomalaisen Nuorison verkkosivuilla.

KUVA PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapsimyönteisyys väestöpoliittinen selonteko väestön väheneminen perhepoliittinen pamfletti perhemyönteisyys perhepolitiikka Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso Väestöpolitiikka Syntyvyys Hallitusohjelma Sanni Grahn-Laasonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen Nuoriso vaatii enemmän tukea lapsiperheille: “Väestökato uhkaa Suomea”

Kiina kannustaa nyt kansalaisia lisääntymään – maailman väkirikkaimman maan titteli meni keväällä Intialle

Koponen: Tarvitsemme kansallisen syntyvyysstrategian

PS: Lapsiperheiden verotusta kevennettävä lapsimäärän mukaan – ”Nyt tarvitaan määrätietoisia tekoja perheiden hyväksi”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää