Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Raatikaisesta perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja

21.01.2016 |10:24

Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä valitsi puheenjohtajakseen Mika Raatikaisen. Perussuomalaisten toisen kauden kansanedustajana toimiva Raatikainen on kokenut poliitikko, joka on toiminut Helsingissä kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2012.

Siviiliammatiltaan Raatikainen on poliisi. Hän on työskennellyt Helsingin poliisilaitoksella vuodesta 1983. Raatikainen on toiminut mm. rikostutkijana ja tutkinnanjohtajana Helsingin poliisissa ja on tällä hetkellä virkavapaalla ulkomaalaispoliisin maastapoistamisryhmästä.

“Helsinki kovien haasteiden edessä”

Raatikainen on työskennellyt yli kymmenen vuotta ulkomailla. Hän on ollut sotilaspoliisina rauhanturvatehtävissä Libanonissa, kouluttanut irakilaisia poliiseja Jordaniassa ja ollut YK:n sihteeristön tehtävissä Gazassa ja Jerusalemissa ja poliisiasiantuntijana Kosovossa. Lisäksi Raatikainen on toiminut EU:n korruptionvastaisen projektin pysyvänä asiantuntijana Jordaniassa Resident Twinning Adviser -nimikkeellä.

– Helsinki on kovien haasteiden edessä. Tänne on tulossa suuri määrä turvapaikanhakijoita ja Helsingin täytyy yrittää selviytyä tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla siten, että katurauha säilyy ja talous pysyy kunnossa, Raatikainen toteaa.

Raatikainen kantaa huolta myös helsinkiläisnuorten työllistymisestä ja koulutusmahdollisuuksien parantamisesta, ja aikoo vaikuttaa nuorten hyvinvointiin valtuustoryhmän tuella.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
8.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää