Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kommentoi Ylen haastattelussa jäänmurtajien mahdollisia uusia kotisatamia. Nykyisin valtion jäänmurtajien tukikohdat sijaitsevat Helsingin Katajanokalla ja Hamina-Kotkan sataman Pikku-Hietasessa.
– Jäänmurtajien hajasijoittaminen on hyvin pieni osa tätä kokonaisuutta, mutta kyllä sitä tarkastellaan myös. Lopullisia päätöksiä ei tässä yhteydessä kuitenkaan tehdä, Ranne sanoo.
Hän ei halua kommentoida keskeneräistä asiaa tarkemmin, mutta toteaa, että investointiohjelman pitäisi näillä näkymin olla valmiina maaliskuun lopulla.
– Itse näen, että hajasijoittaminen on erittäin hyvä vaihtoehto.
Huoltovarmuuden kannalta järkevää
Pohjois-Suomen satamat ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa. Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava kertoo, että kaupungista löytyisi kaksi vaihtoehtoista paikkaa: Oritkari ja Toppila. Molemmat vaatisivat muutostöitä – Oritkariin uutta laituria, koska kaikki olemassaolevat ovat kaupallisessa käytössä, ja Toppilaan väylän syvennystä. Alatossava näkee Toppilassa olevan potentiaalia myös turistikohteena ja risteilijäkäytössä.
Kemin sataman toimitusjohtaja Markku Rautio pitää hajauttamista huoltovarmuuden kannalta järkevänä. Hän kärjistää nykytilannetta: kaikki murtajat ovat Helsingissä ”yhden Iskander-ohjuksen takana”. Ajoksen satamassa Kemissä on tilaa ja palvelukykyä. Jäänmurtaja Voima vieraili siellä hiljattain miehistönvaihdon yhteydessä ensimmäistä kertaa Perämerellä 1980-luvun jälkeen.
Muutto ei tapahdu nopeasti
Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen ei näe estettä Kemille kotisatamana. Hän korostaa ajattelutavan muutosta ja uskoo ylläpitohaasteiden ratkeavan kohtuullisilla toimenpiteillä, vaikka kyse onkin valtavista aluksista.
Muutto ei tapahdu nopeasti. Alatossava arvioi sen voivan toteutua aikaisintaan 2030-luvulla poliittisten päätösten ja infran rakentamisen viedessä oman aikansa. Ruotsissa jäänmurtajat on jo sijoitettu pohjoiseen Luulajaan.