

PS ARKISTO
Reijonen: Vaarantaako turpeen alasajo kotimaisen broilerinlihan tuotannon?
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan turpeen alasajon vaikutuksista kuiviketurpeen saantiin ja sen myötä kotimaisen, antibioottivapaan broilerinlihan tuotantoon. Reijonen teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten varmistetaan, ettei suomalaisen broilerintuotannon eläintautitilanne tai lintujen hyvinvointi kärsi turpeen alasajosta.
Energiaturvetta nostettaessa saadaan suon maatuneesta pintakerroksesta kuiviketurvetta, jota käytetään sekä kasvualustana että esimerkiksi lypsykarjan ja siipikarjan kuivikkeena. Venäjällä ja Baltian maissa suunnitellaan turvetuotannon lisäämistä. Jos turpeentuotanto ajetaan Suomessa alas, mistä jatkossa saadaan kuiviketurvetta, miettii perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
– Meidän pitää huolehtia omasta tuotannosta, huoltovarmuudesta ja työpaikoista, Reijonen vaatii.
Vaakalaudalla myös kansanterveys ja lintujen hyvinvointi
Kuiviketurpeen käytön takia lintujen jalkapohjat, joita pidetään hyvinvoinnin mittareina, ovat poikkeuksellisen terveet. Kotieläintuotannossa yleisesti käytössä oleva kuiviketurve on imukyvyltään ja happamuudeltaan sitä luokkaa, että nykytilanne on saavutettu kotimaisessa broilerintuotannossa vain kuiviketurpeen takia.
– Suomi on niitä harvoja maita, joissa siipikarjantuotannossa ei käytetä antibiootteja. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista ja todellinen uhka myös Suomessa. Suomalaisessa broilerissa ei ole salmonellaa eikä antibiootteja.
– Antibioottien tehon säilyttämisen yksi avain on antibioottien käyttötarpeen vähentäminen lihatuotannossa ja sitä kautta ihmisten ravinnon kautta saamien antibioottien määrän väheneminen, Reijonen kertoo.
Vaihtoehtoja turpeelle ei ole
Hapan turve on antiseptista ja sillä on bakteerien kasvua estäviä ominaisuuksia. Lisäksi se sitoo hyvin ammoniakkia ja kosteutta. Turve toimii myös linnuille virikkeenä ja on niille erinomaista kylpymateriaalia. Käytön jälkeen kuivike käy sellaisenaan lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi pellolle.
– Turpeelle on etsitty vaihtoehtoja esimerkiksi ruokohelpistä, kuituhampusta tai nollakuidusta. Mikään näistä ei ole ollut yhtä puhdasta kuin turve. Teollisuuden sivuvirroista tai pellosta otetusta kuivikkeesta on löydetty kampylobakteereita ja salmonellaa, toteaa Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siipikarjantuotanto turpeen alasajo kuiviketurve turvetuontanto antibioottiresistanssi lihantuotanto Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Turpeen käyttöä ei saa tehdä mahdottomaksi

Reijonen: Nostaako turpeen käytön alasajo kotitalouksien ja yritysten energian hintaa?

Hukari: ”Ajatus siitä, että Suomen turvetuotannon lopettaminen pelastaa maapallon ilmaston, kertoo jotain vihreiden suhteellisuudentajusta”

Turvemaiden suojelu kiristymässä – lisää EU-kriteereitä ja ohjeita
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.















