Reuters: Euroalueen talousnäkymät synkkenivät viime vuoden jokaisena kuukautena

09.01.2019 |00:23

Euroalueen talousnäkymät pakittivat odotettua enemmän kuluneen vuoden joulukuussa. Näkymät pysyivät apeina koko viime vuoden, sillä eri osista koottu kokonaisnäkymä synkkeni viime vuoden jokaisena kuukautena. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Saksan teollisuustuotanto rojahti miinuksille marraskuussa. Maan teollisuustuotanto supistuminen alkoi jo syyskuussa. Saksan painamana koko euroalueen talouskasvuennusteita on rukattu alaspäin. Saksan talouden arvellaan kasvavan nyt Ranskaa hitaammin. Saksan bruttokansantuote supistui viime vuoden syksyllä.

Talouskasvun hyytymishuolia ruokkivat Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasotapelot, sopimuksettoman Brexitin kasvanut mahdollisuus ja Ranskan keltaliivien viimeaikaiset protestit.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi