

Ronkainen ei hyväksy Razmyarin ja Toivolan kieltäytymistä A2-illasta: ”Jänistivät keskustelusta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ihmettelee Nasima Razmyarin (sd.) ja Jani Toivolan (vihr.) kieltäytymistä Ylen A2 Turvattomuusillasta.
– Kansanedustajan on osallistuttava keskusteluun, eikä vetäytyä ennakkoluulojen takia. Jos ei kuunnella mitä toisella on sanottavana, niin onhan se aika tylyä, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
– Osa kansanedustajista ei suostu keskustelemaan väärää mielipidettä omaavan henkilön kanssa. Tarkoitan ennalta kohuttua Ylen tv-ohjelmaa. Kohu lähti siitä, kun Razmyar ja Toivola kieltäytyivät osallistumasta ohjelmaan vain siksi, että keskusteluun osallistui FDL:n Jukka Ketonen. Tämä FDL on liike, joka vastustaa radikaalia islamia ja islamismin leviämistä Suomeen. Liikettä on joissain piireissä pidetty äärioikeistolaisena.
Razmyar mukana vastaanottobisneksessä – pelkäsi joutuvansa silmätikuksi?
Ronkainen sanoo, ettei hän tunne Ketosta, mutta ainakin tämä keskusteli Ylen ohjelmassa maltilla. Razmyarin ja Toivolan lisäksi Ronkainen syyttää ennakkoluuloista vihreiden Oznan Yanaria, Outi Alanko-Kahiluotoa ja Olli-Poika Parviaista sekä demareiden Sanna Marinia.
– Maahanmuuttokriittistä näkökulmaa toi Veera Ruoho (ps.), jolle poliisin ammatissa nämä kysymykset ovat todella tuttuja. Oppositiopuolueista ainoa osallistuja oli Ville Skinnari (sd). Siitä pisteet Villelle. Meidän pitää kuunnella mielipiteitä eikä pelätä keskustelua.
– Kansanedustaja Yanar ilmoitti, ettei halua osallistua keskusteluun olemalla ”kiintiöjotakin”, mutta kyllä Yanaria varmasti pyydettiin keskusteluun siksi, että hän on vihreiden kansanedustaja, joka juurikin puhuu näistä asioista. Kyllä hänen pitää pystyä osallistumaan keskusteluun koko kansan edessä. Sama juttu Razmyarin kanssa, joka kyllä halusi keskustella eduskunnassa rasismista, muttei debatoida tv:ssä. Hän on myös Setlementtiliiton vastaanottokeskustoimintaa pyörittävän Viittakivi Oy:n hallituksessa. Pelkäsikö hän, että joutuu tästä silmätikuksi?
Äänessä vain myötämielisten edessä
Ronkainen pohtii, haluavatko kyseiset kansanedustajat olla äänessä vain
silloin, kun enemmistö on heidän kanssaan samaa mieltä.
– Sellainen tunne tuli, kun luki näitä kieltäytymisiä. Kun päädyt tv-ohjelmaan keskustelemaan vastapuolen kanssa ja tämä on koko kansan nähtävillä, niin koko kansa voi helpommin hyväksyä tai tuomita mielipiteesi. Tätäkö tässä pelätään?
– Miten käy, jos koko yhteiskunta ei keskustele? Eikö koko ajan ole puhuttu siitä, että keskustelemattomuus johtaa entistä pahempaan blokkiutumiseen? Pitääkö meidän eduskunnassakin kieltäytyä keskustelemasta, jos olemme eri mieltä asioista? Pohtikaa asiaa, varsinkin te useat vihreiden kansanedustajat, jotka jänistitte keskustelusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustaja: Vastaanottokeskuksiin pakolliset aukioloajat

Ronkainen katupartioiden kieltämisestä: ”Järjellinen keskustelu unohtunut – tuntuu olevan hysteerikoille kiireellinen asia”

Ronkainen Helsingin poliisin ehdottamista kielihelpotuksista: ”Ei ohituskaistaa maahanmuuttajille”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














