

Ronkainen: Suomen talous ei kestä nykyistä kiintiöpakolaisjärjestelmää
Perussuomalaisten Jari Ronkainen nousi 4 423 äänellä eduskuntaan Hämeen vaalipiiriin kuuluvasta Hollolasta. Tuore kansanedustaja odottaa innoissaan uutta työtä.
– Fiilikset ovat katossa! Viime kerralla jäin eduskuntavaaleissa rannalle, mutta nyt minun tukenani oli kunnon organisaatio. Esitän nöyrän kiitoksen kaikille äänestäjille, kampanja- ja kenttäpäällikölle sekä tukijoukoille, Ronkainen kiittää.
Maahanmuuttopolitiikka uusiksi
Eduskunnassa Ronkainen aikoo panna maahanmuuttopolitiikan uuteen tarkasteluun.
– Maahanmuuttopolitiikka pitää saada järkeville raiteille. Kiintiöpakolaisjärjestelmä vaatii korjaamista, sillä Suomen talous ei kestä sitä tällä hetkellä. Meillä on kiintiöihin liittyviä kansainvälisiä sopimuksia, mutta niitä voidaan tarvittaessa muuttaa, Ronkainen sanoo.
Maahanmuuttoa ei voi perustella Ronkaisen mielestä ns. työvoimapulalla, sillä Suomessa on kohta lähes puoli miljoonaa työtöntä. Lisäksi tarveharkintaa voidaan käyttää, jos jollekin alalle kaivataan erityisosaajia.
Pienyrittäjät ahdingossa
Ronkainen on koulutukseltaan kirvesmies. Hän oli rakennusalan yrittäjänä vuodesta 2005 vuoteen 2014 saakka, jolloin yritys ajautui konkurssiin taantuman takia. Omien kokemusten vuoksi hän haluaa saada aikaan helpotusta pienyrittäjien ahdinkoon.
– Itse tiedän millaista pienyrittäjän arki on ja sen vuoksi turha byrokratia ja sääntelyä pitää saada pois yrittäjien niskasta. Työväen palkkaamista tulee helpottaa esimerkiksi alv:n alentamisella. Mikäli otamme Viron-mallin käyttöön, niin saamme kannustettua yrityksiä kasvun tielle.
Rahan riitettävä elämiseen
Konkurssin jälkeen Ronkainen on työskennellyt toisen palveluksessa huolto- ja rakennusalalla. Uutta pestiä hän arvioi erittäin työteliääksi.
– Se on varmaan rankka luottamustehtävä äänestäjiltä, mutta mielenkiintoinen ja opettavainen. Haasteita pitää ottaa vastaan. Maahanmuutto- ja yritysteemojen lisäksi haluan parantaa eläkeläisten ja lapsiperheiden asemaa, jotta heidän rahat saadaan riittämään elämiseen, Ronkainen painottaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen ei hyväksy Razmyarin ja Toivolan kieltäytymistä A2-illasta: ”Jänistivät keskustelusta”
Viikon suosituimmat

Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet – viranomaiset panttaavat tuoreimmat tiedot
Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70 prosenttia viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Ministeri Rydman vastaan Suvivirrestä valittanut espoolaismies Iltalehden studiossa – ”Hyvänen aika…”
Keskustelu Suvivirrestä kuumeni jälleen, kun Espoon kaupunki sai uhkasakon koulun juhliin liittyvästä tapauksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kommentoi kohua Iltalehden suorassa lähetyksessä ja kiisti, että Suvivirsi olisi ihmisoikeusloukkaus.

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












