

Ronkainen: Kirkko sotkeutuu politiikkaan ja ajaa itseään alas
KOLUMNI | Onko kirkon tehtävä ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin? Onko kirkko tosiaan sitä mieltä, ettei Suomen lakia tarvitse noudattaa? Näitä kysymyksiä kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.) käsittelee kolumnissaan.
Olen tähän saakka välttänyt keskustelua, jossa yhdistyvät uskonto ja politiikka. Jokaisella on oma uskonsa tai sitten ei. Olen myös ajatellut ettei kirkon tehtävä ole myöskään sekaantua politiikkaan, vaan pysyä omalla tontillaan. Nämä viimeiset turvapaikkoihin liittyvät ”keskustelunavaukset” arkkipiispa Kari Mäkisen puolelta kylläkin tuovat väkisin mieleen sen tosiasian, ettei kirkko enää pysy tontillaan.
Voidaan myös ihmetellä muita kirkon periaatteita, sillä esimerkiksi monikulttuurisuutta ihannoiva Helsingin piispa Irja Askola on valmis luovuttamaan kirkon tiloja Suomessa asuvien muslimien käyttöön ja tällöin kirkko edistää islamin laajentumista. Kirkosta erotaan taas vauhdilla, joten kysynkin, onko Mäkisen ja Askolan tarkoitus ajaa evankelis-luterilainen kirkko alas?
Kirkolla on omat moraaliset periaatteensa ja se pyrkii jakamaan ja tuomaan hyvää kaikille, jokaisen elämään. Tämä ajattelumalli on nyt laajenemassa siten, että kirkko näyttää hyväksyvän maallisen lainsäädännön – Suomen lain – ylikävelemisen. Onko kirkko tosiaan sitä mieltä, ettei lakia tarvitse noudattaa? Ei tämä ole mitenkään ennen kuulumatonta, sillä onhan kirkko myös aiemmin piilotellut karkotuspäätöksen saaneita. Nyt se vain nousi keskusteluun siten, että kirkko myöntää ettei heitä kiinnosta Suomen etu, vaan he ovat kaiken yläpuolella. Ei tämä näin voi mennä.
Jos kirkko ei halua noudattaa lakiamme, niin meidän kansanedustajina on pohdittava kirkon verotusoikeutta. Tämä oikeus on todella merkittävä, jonka vuoksi monesti tulkitaan, ettei kirkkoa ja valtiota ole erotettu. Tämä on syytä kyseenalaistaa.
Toinen asia, jossa kirkko on ottanut poliittisesti kantaa, on sukupuolineutraali avioliitto. Kirkon opeista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä ne kannanotot vaikuttivat enemmänkin poliittisilta kuin uskonnollisilta.
Riippumatta siitä mihin poliittiseen kysymykseen kirkko ottaa kantaa, niin aina se näyttää aiheuttavan jäsenkatoa. Siksi olisi syytä pohtia mihin oikeastaan otetaan kantaa. Voidaan surra erinäisten väkivallantekojen uhreja ja tuomita väkivalta. Sitä väkivaltaa on nähty viimeaikoina hyvin paljon. Brysselin lisäksi esimerkiksi Pakistan.
Ulkoministerimme Timo Soini totesi, että kristityt ovat maailman vainotuin kansanryhmä. Sitä vainoa valitettavasti harjoittaa varsinkin toinen uskonnollinen ryhmä, johon kuuluvia kirkko nyt haluaa auttaa täällä Suomessa. Tämä on aivan järjetöntä. Jos pakolaisia otetaan vastaan, niin autetaan nyt vaikka ensimmäisenä niitä vainottuja kristittyjä eikä tuoda niitä vainoja tänne Eurooppaan. Kirkon on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnustaa tosiasiat.
JARI RONKAINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Hallitus ei voi seurata sivusta, jos kirkko rikkoo lakeja turvapaikanhakijoita piilotellessaan

Kirkolla tarkat ohjeet turvapaikkatilanteisiin – mutta onko toiminta laillista?

Meri tuomitsee kirkon aikeet tukea laittomasti maahan jääviä ulkomaalaisia: ”Vastaako piilottelija, jos muut joutuvat rikoksen uhriksi?”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














