

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruohonen-Lerner: Nollatoleranssi tyttöjen sukupuolielinten silpomiselle
Tiistaina 6. helmikuuta vietettiin YK:n kansainvälistä tyttöjen ympärileikkauksen vastaista päivää, minkä takia myös Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin vilkkaasti ongelmasta.
On arvioitu, että maailmassa elää ainakin 200 miljoonaa tyttöä ja naista, joiden sukupuolielimet on silvottu. Ongelma on läsnä lähinnä Afrikan maissa, mutta maahanmuuton seurauksena ilmiö on tullut myös Eurooppaan.
– Vuosittain Euroopassa 180 000 tytöllä on riski joutua ympärileikkauksen uhriksi. Meilläkin on uutisoitu tapauksista, joissa Suomessa syntyneitä tyttöjä on lähetetty ulkomaille ympärileikattaviksi, sanoo europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner (PS/ECR).
Kauhistuttava käytäntö hävitettävä
Ruohonen-Lerner kertoo osallistuneensa muutama vuosi sitten eduskunnassa epävirallisiin keskusteluihin ympärileikattujen naisten komplikaatioista, joita kohdataan synnytysten yhteydessä.
– Monesta syystä nämä keskustelut käytiin suljettujen ovien takana. Sukupuolielinten silpominen rikkoo perusteellisesti tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia, itsemääräämisoikeutta ja fyysistä koskettomuutta ja aiheuttaa vakavia terveysriskejä. Me kaikki olemme vastuussa sukupuolten tasa-arvon puolustamisesta politiikassamme ja toimissamme.
– Meidän tulee pyrkiä tämän kauhistuttavan käytännön hävittämiseen niin pian kuin mahdollista, viimeistään vuoteen 2030 mennessä, kuten YK:n toimintaohjelmassa esitetään, Ruohonen-Lerner painottaa.
Rikoslakiin ankarat rangaistukset
Ruohonen-Lernerin mielestä tavoitteeseen pääseminen edellyttää ongelman laajuuden tiedostamista ja siitä puhumista.
– Asiasta vaikeneminen on lopetettava. Kansallisiin rikoslakeihin on saatava selkeät teonkuvaukset ja ankarat rangaistukset niille, jotka osallistuvat tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen. Nämä barbaariset ja rikolliset teot eivät saisi vanheta, sillä rikoksen uhrilla saattaa mennä kauan ennen kuin hän on valmis puolustautumaan ja asettamaan syytteeseen silpojat, jotka saattavat kuulua uhrin lähipiiriin, Ruohonen-Lerner huomauttaa.
– Myös kaikista kehitysavuista tulisi tehdä ehdollisia ja lopettaa niiden maksaminen, mikäli avun saajamaissa silpomiskäytäntöjä ei lopeteta vuoteen 2030 mennessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruohonen-Lerner: Tyttöjä suojeltava pakkoavioliitoilta

Lapsivaimot saapuivat Eurooppaan – Saksassa valmistellaan lapsiavioliitot mitätöivää lakia

Laura Huhtasaari: Euroopassa burkhasta luopuminen on valtavirtaa, musliminaiset vapautettava täälläkin

Lastenkanava esittää: teinityttö, muslimimies ja rakkaus

Perussuomalaisten varavaltuutettu jätti valtuustoaloitteen tyttöjen silpomista vastaan: ”Pettymyksekseni naispuolinen somalivaltuutettu jätti allekirjoittamatta”

Rantanen: ”Sukuelinten silpomisen vastainen kansalaisaloite on loistava!”
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää