

LEHTIKUVA
Rantanen: ”Sukuelinten silpomisen vastainen kansalaisaloite on loistava!”
Perussuomalainen kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen otti tiedon tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen kansalaisaloitteen luovuttamisen eduskuntaan ilolla vastaan.
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen on aiemmin tehnyt valtuustoaloitteen lasten sukuelinten silpomista ehkäisevän toimintasuunnitelman laatimiseksi.
Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävää erillislakia esittänyt kansalaisaloite keräsi 61 266 allekirjoitusta.
– Hieno juttu, että sukuelinten silpomisen kieltävä erillislakiesitys etenee eduskuntaan! Ilman lääketieteellistä perustetta tehtävien sukuelinleikkausten kielto tulisi kuitenkin laajentaa koskemaan kaikkia lapsia, niin tyttöjä kuin poikiakin, Rantanen sanoo.
Väkivaltaa, josta harvoin ilmoitetaan
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen Lastensuojelun käsikirjassa sukuelinten silpominen käsitetään yksiselitteisesti törkeäksi pahoinpitelyksi, joista sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöt ovat ilmoitusvelvollisia poliisille.
Rantanen on tutkinut asiaa ja tammikuusta 2013 toukokuuhun 2019 on vuosittain kirjattu vain muutama poliisille ilmoitettu tyttöön kohdistuva ympärileikkausepäily. Ainoastaan yksi tapaus on edennyt syyteharkintaan.
– Erillislaki on tarpeen, sillä poliisille on tehty ilmoituksia vain näin vähän. Ilmiö on kuitenkin huomattavan laaja tietyissä kulttuureissa. Asian vakavuutta ei ole sosiaali- ja terveydenhuollossa ymmärretty, Rantanen kertoo.
Tytöt vaarassa koululomien aikana
Seura-lehden artikkeli viime kuussa selvitti, kuinka rasisti-leiman pelko tekee viranomaiset liian varovaisiksi puuttumaan tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Lisäksi Suomessa asuvia tyttöjä kuljetetaan usein ulkomaille silvottavaksi.
– Niin virkamiesten kuin poliitikkojen tehtävä on taistella tämän asian puolesta, pelkäämättä piirunkaan vertaa minkään sortin rasistileimoista. Lasten koskemattomuus menee kaiken muun edelle! Kesälomat ovat alkaneet eikä kenenkään tule katsoa poispäin silloin, kun lapset ovat riskissä, Rantanen toteaa.
Hallitusohjelmassa höttöinen kirjaus
Hallitusohjelmaan on tulossa kirjaus ”turvataan resurssit sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön”.
– Mitä lie tällä tarkoitetaan, kirjaus on valitettavan höttöinen. Toivon kuitenkin, että Rinteen hallitus tukee erillislakia ja sen laajentamista myös poikia koskevaksi, Rantanen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erillislaki Ympärileikkaus tyttöjen silpominen Hallitusohjelma Mari Rantanen Väkivalta perussuomalaiset kansalaisaloite eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tänäkin kesänä moni tyttö joutuu matkalle – ja palaa hiljaa sukupuolielimet silvottuna

Perussuomalaisten varavaltuutettu jätti valtuustoaloitteen tyttöjen silpomista vastaan: ”Pettymyksekseni naispuolinen somalivaltuutettu jätti allekirjoittamatta”

Professorin oudot puheet kummastuttavat, vähättelee ympärileikkausten seurauksia naisille

Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Kansa haluaa kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen, perussuomalaiset tukevat kansalaisaloitetta: ”Haitalliset kulttuuripiirteet pitää lopettaa täällä alkuunsa”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









