

Ruotsidemokraattien kannatus kasvaa maahanmuuttajien joukossa
Monet maahanmuuttajat – erityisesti Euroopasta tulleet – jakavat ruotsidemokraattien arvomaailman. Yhdistävä tekijä on maahanmuuttokriittisyys.
– Voidaan sanoa, että tärkein syy ruotsidemokraattien kannatuksen kasvuun on maahanmuuton rajoittaminen. Perusteluita tälle on sitten useampiakin, sanoo ruotsidemokraattien äänestyskäyttäytymistä tutkinut valtiotieteen dosentti Anders Sannerstedt Lundin yliopistosta.
– Erityisen vahvaa ruotsidemokraattien kannatus maahanmuuttajien piirissä on Euroopan sisältä Ruotsiin muuttaneiden joukossa. Tässä joukossa taas näkyvät selvästi naapurimaistamme tai Itä-Euroopasta tänne muuttaneet, dosentti tarkentaa Expressen-lehden haastattelussa.
Kristillisiin vähemmistöihin Lähi-Idässä kuuluneet ja siellä kaltoin kohdellut tukevat jossain määrin ruotsidemokraatteja. Toisaalta muslimien joukossa puolueen kannatus on vähäistä. Maahanmuuttokriittisyys maahanmuuttajien joukossa voi toki johtua siitäkin, että lisäväki samoilla asuinalueilla kiristää kilpailua saman tyyppisistä töistä.
Sannerstedt perustelee tutkimustuloksiaan myös sillä, että Suomessa, Tanskassa ja Norjassa on ruotsidemokraattien kaltaisia puolueita ja erityisesti Itä-Euroopasta löytyy jyrkän maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että maahanmuutto on yhteiskunnalle kallista ja kestää aikansa, ennen kuin vierasta kulttuurista tullut oppii kielen, maan tavat ja saa töitä.
– Ruotsidemokraattien kannattaja on usein sitä mieltä, että kun hän itse aikoinaan saapui Ruotsiin, mentiin silloin heti töihin ja huhkittiin hiki hatussa, jotta sopeuduttaisiin uuteen yhteiskuntaan. Näin pitäisi tänäkin päivänä toimia, Sannerstedt pohtii tutkimustensa tuloksia.
Ruotsidemokraatit on mielenkiintoisella tavalla suomalaishenkinen puolue. Monella sen aktiiveilla, kansanedustajillakin on suomalainen tausta. Aivan puolueen ytimestäkin löytyy meikäläisiä, esimerkiksi äskettäin SuomiAreenassa vieraillut puoluesihteeri Richard Jomshof on isän puolelta nimeltään Lohikoski.
Lue Perussuomalaisten ja Ruotsidemokraattien tapaamisesta lisää täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit samaan EU-parlamenttiryhmään perussuomalaisten kanssa – Halla-aho: “kaikki pohjoismaiset kansallismieliset ovat nyt saman katon alla”

Ruotsidemokraatit hakevat uusia äänestäjiä työläisnaisten ja kunnollisten ulkomaalaistaustaisten parista

Vedonlyöjät Ruotsin vaaleista: ruotsidemokraatit tasoissa demareiden kanssa

SuomiAreenan PS-päätapahtuma – Perussuomalaiset kohtaa Ruotsidemokraatit (live)

Ruotsidemokraatit tukevat perussuomalaisia: Maahanmuuttoa ei nähdä Suomessa vielä ongelmana – “Tehkää kaikkenne, ettei tilanne mene yhtä pahaksi kuin Ruotsissa”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää