
Ruotsidemokraattien paine ajaa hallitusta kovempiin toimiin kunniaväkivaltaa vastaan: ”Suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita”
Ruotsissa hallituspuolueiden edustajat ottavat kantaa tasa-arvon ja itsensä toteuttamisen puolesta kunniakulttuuria ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Oikeus- ja maahanmuuttoministeri Morgan Johansson ja tasa-arvoministeri Åsa Lindhagen sekä hallituksen tukipuolueiden edustajat ovat julkaisseet mielipideartikkelin Aftonbladetissa.
Ruotsidemokraattien kasvavan kannatuksen nostama paine alkaa näkyä yhä selvemmin Ruotsin hallituspuolueiden edesottamuksissa, vaikka niitä perustellaankin hallitusohjelman kirjauksilla. Maahanmuuttopolitiikkaa pyritään kiristämään ja nyt puututaan joidenkin väestöryhmien oikeuteen säilyttää oma, lain ja kansallisten tapojen vastainen kulttuurinsa.
Uhatuille lapsille matkustuskielto
”Heinäkuun alussa astuivat voimaan uudet säännökset kunniaväkivaltaa ja painostusta vastaan. Lapset ja nuoret, joita uhkaa vieminen ulkomaille sukuelinten silpomista tai järjestettyä avioliittoa varten, voivat nyt saada matkustuskiellon. Se ei kuitenkaan vielä riitä poistamaan kaikkia kunniakulttuurin mukanaan tuomia ongelmia”, hallitusta tukevat poliitikot kirjoittavat.
Ruotsissa tuhannet lapset elävät kirjoittajien mukaan painajaisessa, peläten omien vanhempiensa aikomuksia. Lapset kasvavat vanhempiensa jatkuvan kontrollin alla ja kunnianormit asettavat tiukat rajat lasten ja nuorten olemassaololle. Kulisseja pidetään yllä uhkauksilla tai väkivallalla ja lasten tulevaisuus voidaan sementoida pakkoavioliitolla.
Kunnia on katkera juoma
”Tätä emme voi ikinä hyväksyä. Kunniakulttuurilla ei ole minkäänlaista sijaa ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Maassamme jokaisella yksilöllä on yhtäläiset perusoikeudet. Tästä ei saa olla pienintäkään epäilystä ja millään kansanryhmillä ei voi olla tästä erilaista käsitystä. Suvaitsevaisuudella suvaitsemattomuutta kohtaan on pantava piste”.
Kirjoittajat toteavat myös, että kunniaväkivalta on aina vakava rikos, eikä siinä koskaan ole kysymys oikeudesta omaan kulttuuriin. Naisten ja tyttöjen lisäksi myös miehet ja pojat voivat joutua kunniaväkivallan uhreiksi.
Kunniarikosten rangaistuksia on myös kiristetty ja tuomiot luetaankin nyt aina korotettuina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kovennetut rangaistukset lasten oikeudet Åsa Lindhagen pakkoavioliitto kunniakulttuuri Ruotsin hallitus sukuelinten silpominen Morgan Johansson kunniaväkivalta perusoikeudet Tasa-arvo Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














