

SU. Kuvituskuvaa
Ruotsin koronarajoitukset sulkivat turvapaikkaturisteilta reitin Suomeen – käännytykset kasvaneet räjähdysmäisesti Ruotsin ja Tanskan rajalla
Ruotsin uusien koronarajoitusten mukaan maahantulo Tanskasta kielletään kaikilta henkilöiltä, joilla ei ole siihen erityisen pakottavaa syytä. Määräykset astuivat voimaan 22. joulukuuta ja jo ensimmäisen viikon aikana takaisin Tanskaan käännytettiin lähes 3 000 henkilöä, kertoo SVT. Perinteinen turvapaikkaturistin tie Euroopasta Suomeen on nyt poikki.
Normiviikkoina rajapoliisi käännyttää eri syistä satakunta Tanskasta Ruotsiin matkalla olevaa henkilöä. Ruotsin hallituksen julistaman maahantulokiellon myötä käännytykset ovat ampaisseet aivan toiseen mittaluokkaan ja jo ensimmäisellä viikolla kiellon voimaantulon jälkeen matka katkesi 2 900 maahanhalajavalta.
Käännytettävät eivät ole olleet pelkästään tanskalaisia, vaan myös kauttakulkijoita on passitettu sankoin joukoin takaisin tulosuuntaan. Tieto ei ole selvästikään kulkenut kaikille ja raja-asemilla on ollut ruuhkaa. Vilkkainta meno on ollut Juutinrauman sillalla.
Tie poikki myös Suomeen
Tuiki tavallinen tuloreitti Pohjolaan on ollut lento Kastrupin kentälle Kööpenhaminaan. Ruotsin maahantulokielto on käytännössä katkaissut myös lokoisampaa elämää etsivien toisen perinteisen tuloreitin: autolla tai junalla Euroopan mantereelta Tanskan kautta Ruotsiin ja Suomeen.
-Pyrimme ohjeistamaan matkustajia siitä, että Ruotsiin ei ole mitään asiaa ilman absoluuttista pakkoa. Rajavalvonnan kuormitus on nyt niin suurta, että jonossa voi joutua seisomaan pitkäänkin vain kuullakseen kauhukseen sen, että suunta on takaisin Tanskaan, sanoo poliisin tiedottaja Anders Wiberg.
Maahantulokielto on voimassa ainakin 21. tammikuuta asti ja se koskee Tanskan lisäksi matkustamista Iso-Britanniasta Ruotsiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Juutinrauman silta koronamääräykset kauttakulku rajapoliisi Helsingør Helsinborg Öresundin silta maahantulokielto Covid-19 korona pandemia käännytykset turvapaikkaturismi maahanmuuttajat Rajavalvonta Iso-Britannia Tanska Turvapaikanhakijat pakolaiset Ruotsi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolustusvoimain komentaja lupaa armeijan apuun vauhdittamaan rokotuksia Ruotsissa

Suomen etuvartiolla vilkasta: Ruotsi käännyttää 1 000 ihmistä viikossa Tanskan vastaiselta rajalta
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.