Saksalaisekonomisti: Suomi eroaa eurosta ensimmäisenä

03.07.2013 |12:49

Saksalainen ekonomisti Thomas Meyer povaa Suomesta seuraavaa eurosta lähtijää. Saksan keskuspankin vanhempi neuvonantaja kertoo näkemyksistään ruotsalaisessa talouslehti Dagens Industrissa.

– Euroyhteistyön täytyy palata alkuperäiseen epäpoliittiseen Maastrichtin sopimukseen. Muuten edessä on avioero, jossa Suomi lähtee eurosta ensimmäisenä, Meyer varoittaa.

Meyerin mukaan euroyhteistyön politisoiminen johtaa nimenomaan vahvojen jäsenien lähtöön yhteistyöstä.

– Riski on, että useat maat haluavat vahvemman valuutan ja lähtevät pois, Meyer toteaa.

Nato antaa turvaa, jota Suomi hakee eurosta

Hän on huomioinut Suomen pyristelyn: Suomi ei ota enää täysillä osaa pelastusoperaatioihin ja haluaa vakuuksia sijoittamilleen rahoille. Hän näkee Suomen eurojäsenyydelle toisen syyn.

– Suomi hakee turvaa Venäjältä. Mutta euroyhteistyö on siihen väärä kerho – Nato sopisi siihen, Meyer neuvoo.

Meyerin mukaan jopa Saksa voi haluta ulos euroyhteistyöstä, jos heikot maat heikentävät kokonaisuutta.

– Asia voi nousta esiin vuoden 2017 vaaleissa, Meyer aprikoi.

Meyerin mukaan monet maat olivat liian heikkoja täyttämään euron vaatimukset, mutta maiden halutaan kuitenkin pysyvän eurossa. Poliittisen unionin ongelma on, että kansa ei halua sitä: ihmiset haluavat oman valtiollisen itsenäisyyden.

 

VELI-PEKKA LESKELÄ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
5.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi

29.01.2026 |14:05

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää