Saksalaispolitiikko erosi tukipakettien vuoksi

02.04.2015 |11:57

Saksan liittokansleri Angela Merkel sai näpäytyksen tukipakettipolitiikalleen, kun liittopäiväedustaja Peter Gauweiler erosi luottamustehtävästään. Gauweiler oli yksi niistä 29 Merkelin kristillisdemokraateista (CDU) ja tämän bavarialaisen sisarpuolueen (CSU) edustajista, jotka äänestivät viimeksi Saksan tukipakettipolitiikkaa vastaan. Gauweiler valittiin CSU:n varapuheenjohtajaksi loppuvuodesta 2013.

Gauweiler kertoi, että hän on kokenut tulleensa painostetuksi äänestää tukiohjelmien puolesta. Eroaminen tapahtui Merkelin kannalta pahaan aikaan, kun euromaat yrittävät Saksan johdolla päästä sopuun Kreikan tukiohjelmasta.

– Tämä eroilmoitus kertoo Merkelin liikkumavaran olevan pieni – ei pelkästään vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen – vaan myös hänen oman puolueensa vuoksi, riskianalyysiyhtiö Eurasian Groupin analyytikko Mutjaba Rahman kertoo talouslehti Financial Timesille.

Saksalaisten mitta on tulossa täyteen. Vielä helmikuussa 41 prosenttia saksalaisista piti Kreikan euroeroa hyvänä ratkaisuna. Kreikan eroa yhteisvaluutasta kannatti maaliskuussa jo 52 prosenttia saksalaisista ZDF-televisiokanavan mielipidemittauksessa.

Kreikan kysymys edelleen täysin avoin

Kreikkalaisen Alpha-televisiokanavan mukaan Kreikka ei ole päässyt maan talousohjelmasta sopimukseen euromaiden velkojien kanssa. Yhteisymmärrys on myös euromaiden valtiovarainministereistä kootun euroryhmän kanssa vielä saavuttamatta.

Velkojat haluavat, että Kreikka alkaa toteuttaa vaadittuja sopeutustoimia ennen kuin toisen tukiohjelman viimeistä maksuerää voidaan maksaa.

Kreikka on tehnyt joitain myönnytyksiä, mutta maan hallitus haluaa jättää eläkkeiden ja palkkojen leikkaukset pois sopeutustoimista. Skai-televisiokanavan kyselyssä 55 prosenttia kreikkalaisista tukee maan pääministeri Aleksis Tsiprasin neuvottelulinjaa. 27,5 prosenttia vastustaa käytyjä neuvotteluja.

Kreikan parlamentin maanantain istunnossa parlamentin puhenainen Zoi Konstantinopoulou ja maan ex-pääministeri Antonis Samaras kävivät kiivaan dialogin. Samaras oli muun muassa kertonut nykyhallituksen toimien vuoksi ”maahanmuuttajalaumojen valtaavan Ateenan”. Konstantinopoulou huomautti Samarasille, ettei parlamenttitalolla hyväksytä rasistisia eikä seksistisiä puheenvuoroja.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
10.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää