
Saksalaistutkija: monilla alkaa tulla mitta täyteen ilmastoaktivisteista
Maailman ilmastokokous alkoi maanantaina Madridissa ja kauan odotettu ilmastoaktivisti Greta Thunbergkin on jo ehtinyt paikalle. Ilmastosta puhutaan kaikkialla. Pitkän linjan saksalainen ilmastotutkija on sitä mieltä, että monilla ihmisillä alkaa tulla mitta täyteen ilmastoaktivistien touhuista.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres avasi Madridin kaksiviikkoisen ilmastokokouksen vaatimalla maailman mailta radikaaleja toimia.
– Ihmiskunnan on valittava toivon ja antautumisen välillä, Guterres sanoi puheessaan.
YK:n pääsihteerin mielestä maailma on kaukana kestävästä kehityksestä, kertoo Yle. Myös ilmastoaktivisti Greta Thunberg on ehtinyt viimeinkin paikalle Madridiin. Hän osallistuu aivan ensimmäiseksi mielenosoitusmarssiin perjantai-iltana. Marssin järjestää Fridays for Future -liike yhdessä ympäristöjärjestöjen kanssa. Marssille odotetaan kymmeniätuhansia osallistujia.
”Alkaa tulla mitta täyteen”
Saksalainen ARD-kanava haastatteli ilmastotutkijaa ja ilmastoaktivistia keskusteluohjelmassaan, kertoo Focus-lehti.
– Tuleeko ilmastonmuutos todellakin johtamaan katastrofiin pian, haastattelija kysyi.
Ilmastotutkija Hans von Storch piti ilmastoaktivisteja yli-innokkaina liioittelijoina. Hänen mielestään aktivistit sotkevat kaikki asiat samaan nippuun.
– Monilla alkaa tulla mitta täyteen ilmastoaktivisteista, tutkija sanoi.
Eläkkeellä oleva Hans von Storch oli Helmholtzin rannikontutkimuslaitoksen johtaja ja Hampurin yliopiston professori vuoteen 2015 asti. Tutkijan mielestä pitäisi aina kysyä, mitkä toimenpiteiden todelliset vaikutukset ovat. On tietenkin hyvä asia kehittää toimivampia laitteita ja vähemmän päästöjä tuottavaa teknologiaa.
– Paniikki ja ajattelemisen kieltäminen ovat huonoja neuvonantajia, ilmastotutkija sanoi.
Keskusteluohjelmassa mukana ollut Elokapina-liikkeen (Extinction Rebellion, XR) edustaja Tino Pfaff ei hätkähtänyt emeritusprofessorin tiukoista sanoista. XR-ryhmä aikoo jatkossakin harjoittaa kovan linjan suoraa toimintaa.
– Me jatkamme siitä, mihin Fridays for Future lopettaa, Tino Pfaff sanoi.
Ilmastokapina menee usein mellakaksi
Myös Greta Thunberg on ilmaissut tukensa XR-ilmastomielenosoituksille. Elokapinaliike väittää harjoittavansa rauhanomaista vastarintaa, mutta käytännössä mielenosoitukset eivät aina ole pysyneet rauhanomaisina
Esimerkiksi viime keväänä Lontoossa kymmenen päivää kestäneiden mielenosoitusten aikana ilmastokapinalliset tukkivat Lontoon tärkeitä liikennereittejä, kuten Waterloon sillan. Lisäksi aktivistit liimasivat tai kahlitsivat itsensä kiinni rakennuksiin tai jopa juniin.
Mielenosoitussarjan päätteeksi joukko aktivisteja liimautui ihmisketjuksi Lontoon pörssin pääoven tukkeeksi. Protestien aikana pidätettiin yli tuhat mielenosoittajaa ja mielenosoituksia rauhoittamaan tarvittiin yli 10 000 poliisia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Extinction Rebellion Elokapina Hans von Storch Fridays for Future Madridin ilmastokokous ilmastoaktivistit Greta Thunberg António Guterres Ilmastonmuutos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









