
Saksan demarit pamauttivat poliittisen pommin: Hallituskriitikot puolueen puheenjohtoon
Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) äänestivät puolueelleen kaksi puheenjohtajaa. Saksan demarit äänestivät hallitusta kritisoivat puheenjohtajat valtaan.
Äänestyksen voittivat Norbert Walter-Borjans ja Saskia Esken. He edustavat puolueensa vasenta laitaa. Vastaehdokaspari oli puolestaan hallitusta tukevan keskustalaisen linjan kannattajia. Vaalit hävinneen parin kärkenä toimi valtiovarainministeri ja varaliittokansleri Olaf Scholz.
Walter-Borjans ja Esken saivat 53,1 prosenttia äänistä. Tulosta on kommentoitu saksalaisen iltapäivälehden Bildin mukaan maanjäristykseksi.
Hallitus kriisissä
Saksan hallitus on ilmeisessä kriisissä. Scholz olisi edustanut nykyistä linjaa ja jatkanut kristillisdemokraattien apupuolueena. Puolue on kärsinyt sarjan raskaita vaalitappioita. Puolue on Saksan vanhin. Sen arvostettu asema on rapautunut viime vuosina.
Joissain mielipidekyselyissä SPD oli pudonnut kannatusjärjestyksessä jopa neljänneksi. Tämän vuoksi puolueen jäsenet saattoivat haluta vaihtaa puolueen kurssia.
Suunnanmuutos tietää Saksan hallitukselle kriisiaikoja. Uusi puheenjohtajakaksikko ei ole suoraan kävelemässä ulos hallituksesta, mutta sen vaatimuslista hallitusjatkolle on pitkä ja ennen kaikkea painava.
Uudet puheenjohtajat vaativat maahan esimerkiksi 12 euron minimituntipalkkaa ja useita miljardeja lisää ympäristöhankkeisiin ja infrastruktuuriin. Politiikan tutkija Werner Weidenfeld kertoo Bildille, että tämä vaalitulos tietää hallituksen kaatumista.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää