
Saksan teollisuuden uudet tilaukset rojahtivat – kotimaan kysynnän varassa oleva talouskasvu vaarassa
Saksan teollisuuden uudet tilaukset putosivat kuukauden aikana 2,2 prosenttia. Ekonomistit arvelivat kuukauden pakituksen jääneen 0,1 prosenttiin. Vuoden takaiseen lukemaan verrattuna tilauksia on 8,6 prosenttia vähemmän.
Pitkään jatkunut alamäki luo varjon kotimaan kysynnälle, kirjoittaa talouslehti Financial Times. Saksan talous on pysynyt kasvu-uralla teollisuuden pakituksesta huolimatta, sillä palvelusektorin kasvu on pysynyt voimakkaana.
Suomen Uutiset kertoi hiljattain vihreiden kannatusnoususta ja teollisuuden alasajosta Saksassa.
Luvut ovat toukokuulta. Kesäkuun ostopäällikköindeksit kertovat, että teollisuuden laskutrendi on jatkunut myös kesäkuun aikana.
Luvut ovat niin murheelliset, että ekonomistit arvelevat Euroopan keskuspankin aloittavan uuden elvytyskierroksen heinäkuun loppupuolen kokouksessaan.
Maailmankauppa hyytynyt pahoin
Saksan teollisuus on kärsinyt pahoin maailmankaupan hyytymisestä. Saksan teollisuuden tilaukset ulkomailta romahtivat toukokuussa peräti 4,3 prosenttia huhtikuusta.
Taloustutkimuslaitos Pantheon Macroeconomicsin euroalueen pääekonomisti Claus Vistesenin mukaan tilausten väheneminen ei ole vielä vaikuttanut rajusti teollisuuteen, sillä vanhojen tilausten kirjoissa on ollut riittävästi purkamista.
– Näin ei voi jatkua kuitenkaan loputtomiin, Vistesen huomauttaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Tuntematon suvivirsi – harva tietää lempeän kesälaulun karmean taustan
Poliittiseksi pelinappulaksi joutunut virsi 571, "Jo joutui armas aika", kytkeytyy suomalaisuuden syntymiseen syvällisemmin kuin monet nykyään ymmärtävät. Se muistuttaa esivanhempiemme karmeista kohtaloista ja suomalaisen sisun synnystä. Siihen liittyvät niinkin ajankohtaiset puheenaiheet kuin sään ääri-ilmiöt, Venäjän uhka ja pandemia, kirjoittaa tiedetoimittaja Marko Hamilo.

Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet – viranomaiset panttaavat tuoreimmat tiedot
Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70 prosenttia viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Ministeri Rydman vastaan Suvivirrestä valittanut espoolaismies Iltalehden studiossa – ”Hyvänen aika…”
Keskustelu Suvivirrestä kuumeni jälleen, kun Espoon kaupunki sai uhkasakon koulun juhliin liittyvästä tapauksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kommentoi kohua Iltalehden suorassa lähetyksessä ja kiisti, että Suvivirsi olisi ihmisoikeusloukkaus.

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Kolumni: Suomen Pankki liputtaa liittovaltion puolesta, ja siitäkös demarit tykkäävät
KOLUMNI | Talous on niin kuralla, että vain suostumalla EU:n liittovaltiohankkeisiin voi seuraava hallitus välttyä kovilta leikkauksilta ja veronkorotuksilta. SDP:n vaalilupaus on Suomen itsenäisyyden myyminen hetken käyttörahoista, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














