

Samul iVoutila kuvattuna PS-nuorten kokouksessa. / SU
Samuli Voutila ei hae jatkokautta PS-Nuorten puheenjohtajana – ”on aika antaa nuoremmille tilaa”
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila ilmoittaa, ettei hän hae enää jatkokautta puheenjohtajana tulevana syksynä. Hän on toiminut tehtävässä marraskuusta 2016. Nyt 28-vuotias Voutila tekee tilaa nuoremmille ja lähtee tavoittelemaan kansanedustajan tehtävää Savo-Karjalan vaalipiirissä.
Voutila kirjoittaa US-blogissaan harkinneensa luopumisasiaa pitkään.
– Toimiminen nuorisopolitiikassa on ollut mukavaa. Olen saanut läpi elämän kestäviä ystävyyksiä, verkostoja ja saanut mahdollisuuden opetella politiikan tekoa. Näistä suhteista ja taidoista on ollut hyötyä myös päättäjänä. Tässä taitaakin olla nuorisopolitiikan ydin. Se kasvattaa ja kouluttaa tulevaisuuden päättäjiä ja antaa heille eväitä toimia politiikassa.
– Kuten ei mikään elämässä, ei myöskään nuoruus ole ikuista. Olen huomannut että on aika ottaa henkisesti iso askel ja siirtyä kohti seuraavia haasteita. Minut on valittu Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaaksi ja otan tämän kunnian vakavasti. Siksi haluan käyttää aikani ensi vuoden alussa täysin tämän unelman tavoittamiseen ja, äänestäjien luottamuksella, toimia kevään 2019 jälkeen kansanedustajana. Haluan olla mukana rakentamassa parempaa Suomea ja ajamassa suomalaisten etua maamme sisällä sekä kansainvälisessä politiikassa.
Voutila kertoo puhuneensa usein, että yhdistyksen tärkeä tehtävä on kasvattaa puolueelle tulevaisuuden päättäjiä. Tämän vuoksi puheenjohtajan ei tulisi toimia liian pitkään tehtävässään.
Luopuminen ei ole koskaan helppoa.
– Myönnän, että tätä tekstiä kirjoittaessa olo on haikea. Kun ihminen tekee jotain lähes koko kuluneen aikuisikänsä, on henkisesti raskasta luopua siitä. Kuitenkin, olo on myös helpottunut. Nyt voin keskittyä vain nauttimaan jokaisesta päivästä loppuvuoden ajan ja auttamaan muita menemään eteenpäin.
– Tulevien vaalien ohella suuntaan katsettani myös puolueen suuntaan. Tunnen hyvin nykyisen puoluejohdon, eduskuntaryhmän ja kenttäväkeä. Toivottavasti tulevaisuudessa voin olla myös avuksi puolueelle entistä enemmän. Olen sen teille velkaa, sillä olette suhtautunut minuun aina hyvin ja ottaneet nuoret aktiivisesti mukaan toimintaan. Kiitos siitä kuuluu teille ihan kaikille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää