
Sanan säilää suuressa salissa – ensimmäinen valtiopäiväkeskustelu
Ensimmäinen valtiopäiväkeskustelu käytiin väittelynä oppositiojohtaja Timo Soinin, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ja pääministeri Jyrki Kataisen kesken.
Ennen varsinaista väittelyä kaikki puolueet saivat – suuruusjärjestyksessä – nostaa esiin omia teemojaan, joita pitävät kevään eduskuntatyössä tärkeinä. Kokoomus yllätti uuden ryhmäjohtajansa Petteri Orpon suulla vaatimalla ökypalkkaisilta malttia.
– Pelkästään yritysten johdolle suunnatut ylisuuret palkkiot eivät ole tästä maailmasta, Orpo aloitti.
Sosiaalidemokraattien ryhmyri Jouni Backman kantoi huolta asumisesta, veroista ja palkoista.
– Kestäviä ratkaisuja eivät esimerkiksi ole yleinen palkka-ale tai veropohjaa murentavat päätökset. Kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto taas on keskeinen osa kokonaisuutta, Backman sanoi.
Vähemmän mutta parempaa EU:ta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaati muita perussuomalaisten ja Cameronin linjalle ja muistutti, että Suomen ja suomalaisten on oltava poliittisessa päätöksenteossa myös juuri alkaneiden valtiopäivien keskiössä.
– Haluamme palauttaa uskon suomalaiseen työntekijään, suomalaiseen työhön ja suomalaiseen yrittämiseen. Perussuomalaisten linja on se, että Suomen kansaa ei saa pakottaa veroparatiisien paijaamiseen, Soini latasi.
Soinin ja Cameronin linja on selvä: vähemmän mutta parempaa Euroopan unionia.
– Omaishoito on lämpöisin tapa huolehtia lähimmäisistä. Omaishoito on siirrettävä Kelan maksettavaksi, Soini vaati.
– Suomi tarvitsee lisää työtä. Nuorisotakuun rinnalle on rakennettava yhteiskuntatakuu myös yli 55-vuotiaille.
Soini halusi paiskata kättä
Perussuomalaisten puheenjohtaja avasi varsinaisen valtiopäivädebatin tutulla tyylillään:
– Kataisen kaleerissa soutavat Kataisen kuutoset.
– Tuoreimman tutkimuksen mukaan suurin osa keski-ikäisistä työssä käyvistä suomalaisista äänestää perussuomalaisia. Vastatkaa nyt pääministeri Katainen: oletteko te valmis tukemaan suomalaista teollisuutta, Soini tivasi.
Jyrki Kataisen vastaus oli tyly:
– Me emme lähde auttamaan tappiollista liiketoimintaa.
Soinin reaktio oli napakka:
– Risteilijöiden teko on kannattavaa mm. verotulojen muodossa. Kättä päälle! Pääministeri ja perussuomalaiset laittavat omaishoidon kuntoon tässä maassa. Ja jos me sovimme asiasta niin kyllä nämä muut seuraavat.
– Meidän mielestämme omaishoidon tukitoimia tulee kasvattaa niin, että esimerkiksi lisätään omaishoitajien vapaita. Ei lisää rahaa omaishoitajille, Katainen vastasi.
Uusi kansanäänestys kerran sukupolvessa
Debatin ehtiessä yli puolen välin Soini nosti kuuman kissan pöydälle.
– Oletteko tyytyväinen EU-sopimuksiin, joita rikotaan tavan takaa? Miksi ette kannattaisi Soinin & Cameronin linjaa: kansanäänestystä Euroopan unionista, kerran sukupolvessa? Nuorimmat, jotka äänestivät Suomen EU-jäsenyydestä vuonna 1994 ovat tänä vuonna jo 37-vuotiaita.
Pääministeri vastasi Suomen tarvitsevan kansanäänestyksen sijaan nykyistä tiukempaa Euroopan unionia.
Soini ei antanut Kataiselle mahdollisuutta hengähtää, vaan painoi päälle.
– Ruotsi ja Tanska äänestivät eurosta, eikä kumpikaan sitä huolinut, mutta Suomi ei äänestänyt. Onko EU vankila, josta ei pääse ulos?
– Mikä EU se sellainen olisi, jossa äänestettäisiin eurosta viiden tai kymmenen vuoden välein? Katainen heitti takaisin.
Suomen nettojäsenmaksut kasvat uudessa kehyksessä – vaikka EU:n kokonaisbudjetti pienenee.
– Takkiin tulee alkavan budjettikauden aikana puolitoista miljardia euroa. Muuten sanokaapas herra pääministeri, että kun Kypros vaatii oman bruttokansantuotteensa verran eli 17 miljardia euroa tukia EU:lta, niin eikö meidän pidä sanoa – EU:n omiin sopimuksiin viitaten – ettei Suomi tule mukaan, Soini kysyi.
Pääministerin vastausta ei koskaan tullut.
Seppo Huhta
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttaja joutuu jatkossa itse maksamaan opiskelustaan lukiossa ja ammattikoulussa
Kolmansista maista tuleville ammattikoulussa tai lukiossa opiskeleville henkilöille on tulossa lukuvuosimaksut. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Antikainen: Äänioikeus vain Suomen kansalaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, jossa hän esittää äänioikeuden rajaamista kunta- ja aluevaaleissa vain Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaisille.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Purra syyttää keskustaa törkeästä maalittamisesta ja tappouhkauksista: ”Hävetkää”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syyttää keskustaa kansanedustajien maalittamisesta ja kertoo, että raju häirintä ulottuu myös perheenjäseniin. Hän painottaa, että tappouhkaukset ja pelottelukuvasto vaarantavat demokratian, ja vaatii keskustan paikallistoimijoita lopettamaan ylilyönnit.

Totuus on tekijän silmissä – Yle tulkitsee maailmaa sellaisena kuin toimittaja haluaisi sen olevan
Uutisia tuottavat ja välittävät (ainakin toistaiseksi) ihmiset ja maailman tapahtumat ovat siten aina tavalla tai toisella suodattuneita. Luontevaa kuitenkin olisi, jos verorahoilla jyvitetty uutistoiminta pyrkisi ponnekkaan aidosti monipuoliseen, eri näkökantoja esiin tuovaan raportointiin. Maailma muuttuu ja toivottavasti Yle sen mukana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.
Uusimmat

Perussuomalaiset: Keskusta ei luota suomalaisiin työntekijöihin

Koskela: Ilman velkajarrua hyvinvointivaltiolta putoaa pohja

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa

Junnila: Maahanmuuttajilla tehdylle koulubisnekselle kurmutusta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää