

LEHTIKUVA
Sara Seppänen haluaa lisää selviytymis- ja erätaitoja opetukseen: Peruskoulusta valmistuvien nuorten on pystyttävä selviytymään vähintään 36 tuntia ilman sähköä, vettä ja ruokaa
Turvallisuustilanne on muuttunut viime vuosien aikana koko maailmassa, myös Euroopassa ja etenkin Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppäsen toimenpidealoitteessa ja keskustelualoitteessa toivotaan eduskunnan selvittävän, millä toimilla Suomessa voitaisiin vahvistaa kansan resilienssiä ja kriisinsietokykyä poikkeusoloissa.
– On tärkeää, että luontosuhde ja selviytymistaidot on kattavasti ja käytännönläheisesti otettu huomioon perusopetuksessa, sanoo opettajataustainen sivistys- ja ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Sara Seppänen.
Keskeistä kriisinsietokyvyn näkökulmasta
Tavoitteena tulee olla, että jokainen peruskoulunsa päättävä nuori omaa taidot selviytyä vähintään 36 tuntia ilman sähköä, vettä ja ruokaa missä päin Suomea tahansa.
– Meillä Lapissa on hyviä erä- ja luonto-opetukseen perehtyneitä kouluja, muiden muassa Ranuan peruskoulu ja Enontekiön erälukio, joista voimme ottaa oppia opetuksen järjestämiseen koko Suomessa.
Opetussuunnitelmassa ei tällä hetkellä ole erätaitoja pakollisena oppiaineena, mutta eduskunnan tulee selvittää niiden lisäämistä liikunnanopetuksen opetussuunnitelmaan, Seppänen vaatii. Erätaidot ovat kiinteässä yhteydessä Suomen olosuhteissa selviytymiseen, ja Seppänen pitääkin niiden harjoittelua eri koulutusasteilla kansakunnan kriisinsietokyvyn näkökulmasta keskeisenä asiana.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikunnanopetus luontosuhde erätaidot selviytymistaidot Sara Seppänen resilienssi kriisinsietokyky poikkeusolot perusopetus opetussuunnitelma toimenpidealoite Keskustelualoite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhä useampi nuori katsoo tulevaisuutta toiveikkaana – samaan aikaan pahoinvointi keskittyy osalle nuorista

Kylätaloista kehitetään paikallisia valmiuskeskuksia – ”Lisää käytännössä arjen turvallisuutta ja kriisinkestävyyttä aina poikkeusoloihin saakka”
Kylätalojen käyttöä halutaan monipuolistaa eri puolilla Suomea. Nyt kyläläisten yhteisiä harrastus- ja kokoontumispaikkoja kehitetään myös sähkökatkojen sekä muiden ongelmatilanteiden varalle.

Ministeri Ranne historiallisesta Nato-kokouksesta: Suomen liikenneinfran vahvistaminen lopullisesti osaksi Naton liikennejärjestelmäsuunnittelua

Erityisopettaja-kansanedustaja Jaana Strandman haluaa kansalaistaidot perusopetukseen: Kansalaistaidoilla on suuri merkitys myös henkiseen kriisinkestävyyteen
Kansalaistaidot on yleisnimitys kaikkien kansalaisten jokapäiväisessä elämässään tarvitsemille taidoille. Ne liittyvät omien asioiden hoitamiseen, itsestä huolehtimiseen, toimimiseen yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä, eloonjäämiseen sekä elämän ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Perusopetuksessa kansalaistaidot ei ole oppiaineena, mutta perussuomalaisten erityisopettajataustainen kansanedustaja Jaana Strandman pohtii, voisiko perusopetuksen tuntijakoa ja opetussuunnitelman perusteita tarkastella uudelleen kansalaistaitojen tukemiseksi.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää