Olavinlinnan 550-vuotisjuhla oli tapahtuma, jollaista Savonlinnassa ei ole nähty vuosikymmeniin – eikä ehkä tulla näkemään pitkään aikaan. Pekka Laitinen Savonlinnan Seudun Perussuomalaiset ry:n hallituksesta kertoo Olavinlinnan olevan paitsi suomalaisen historian ja kulttuurin monumentti myös vahva symboli maanpuolustuksesta.
– Juuri nyt, kun tykinkantaman päässä on aggressiivinen naapurivaltio, tällaisen tilaisuuden merkitys on entistä suurempi. Se olisi ollut paikka, jossa Savonlinna voi näyttää koko maalle, että täällä ymmärretään ajan vakavuus ja historiamme perintö, Laitinen sanoo.
Pride-kulkuetta ei sivuutettu
Tapahtuman eteen nähtiin valtava määrä vaivaa. Järjestelyihin osallistui viranomaisia, vapaaehtoisia ja maanpuolustusjärjestöjä. Varusteet, aseet, harjoitukset, logistiset järjestelyt ja markkinointi vaativat suunnatonta työtä. Jopa Ruotsin kuninkaallisten saaminen kutsuvieraiksi vaikutti hetken aikaa mahdolliselta. Se kuitenkin kaatui viime metreillä kaupungin sisäisiin ongelmiin – kaupunginjohtajan irtisanomiseen ja museon kantaan.
Siksi Laitinen pitää käsittämättömänä, että kaupungin johto ei katsonut aiheelliseksi olla mukana juhlistamassa tätä hetkeä.
– Kuka päätti, ettei Savonlinnan kaupungin tervehdystä anneta? Oliko puolustusministeri kutsuttu paikalle? Käsittelivätkö kaupunginhallitus tai -valtuusto koko asiaa? Sen sijaan vt. kaupunginjohtaja nähtiin puhumassa pride-kulkueessa, Laitinen ihmettelee.
Kyse on arvovalinnasta
Laitisen mielestä kysymys ei ole siitä, etteikö Savonlinnassa voisi olla tilaa erilaisille tapahtumille. Kysymys on arvovalinnasta. Olavinlinnan juhla oli kaupungille vuosikymmenen tärkein markkinointitilaisuus. Se olisi ollut tilaisuus kutsua paikalle valtakunnan päättäjät ja media ja samalla antaa koko Suomelle viesti siitä, mitä Savonlinna arvostaa. Nyt se mahdollisuus hukattiin.
– Kaupungin on selvitettävä, kuka tästä päätti. Miksi kaupungin tervehdystä ei annettu, miksi päättäjiä ja median edustajia ei kutsuttu paikalle ja miksi Olavinlinna jätettiin ilman sen ansaitsemaa arvoa ja näkyvyyttä?
Savonlinnan johdolta olisi voinut odottaa parempaa
Nyt viesti oli Laitisen mielestä päinvastainen: Savonlinnan tärkeintäkään juhlaa ei arvostettu edes oman kaupungin johdon toimesta.
– Savonlinnassa osataan kyllä puhua kehittämisestä ja matkailusta, mutta todelliset teot jäävät tekemättä. Olavinlinna on kaupungin suurin ylpeydenaihe ja kansallinen nähtävyys. Se on markkinointivaltti, jota ei vieläkään osata hyödyntää täysimääräisesti.
– Savonlinnan johdolta olisi voinut odottaa parempaa. Olavinlinnan juhlan sivuuttaminen oli arvovalinta – ja häpeällinen sellainen, Laitinen arvostelee.