

PS ARKISTO
Presidentti lähti Pride-politikointiin – Rostila: ”Toivoin, että presidentti olisi kyennyt näkemään asian myös arvokonservatiivien näkökulmasta”
Presidentti Sauli Niinistö ei lähtenyt liputtamaan kansaa vahvasti jakavaa Pride-aatetta koko kaksitoistavuotisen virkakautensa aikana. Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila pitää valitettavana, että Alexander Stubb irtaantui edeltäjänsä hyvästä linjasta ja lähti Pride-liikkeen peesiin.
– Pride-liikkeen tavoitteissa ovat muun muassa sukupuolenvaihtoon tähtäävät hoidot lapsille ja nuorille sekä biologisen sukupuolen häivyttäminen esimerkiksi urheilussa. Ilmoittautuiko Alexander Stubb muina miehinä myös näiden kantojen kannattajaksi? kysyy kansanedustaja Onni Rostila.
Arvokonservatiiveja on Suomessa yhä
Asiasta kertovassa Helsingin Sanomien jutussa järjestäjätahon edustaja vahvisti puolueiden osalta, että osallistuakseen niiden on sitouduttava ”edistämään tulevaisuudessa sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa”.
Jutussa presidentin taustapuolue kokoomuksen puoluesihteeri ilmoitti, että kokoomus ”osallistuu Prideen, kuten aina”. Huomionarvoisesti Stubbin taustapuolue vannoo ehdotonta uskollisuuttaan Pride-liikkeelle.
– Kampanjassaan Stubb lupasi olla ”yhdistävä tekijä”, mutta tämä valinta puhuu aivan eri kieltä. Toivoin, että presidentti olisi kyennyt näkemään asian myös arvokonservatiivien näkökulmasta. Meitä on tässä maassa yhä, vaikkei sitä lehtiä lukiessa aina uskoisi, Rostila pahoittelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- biologinen sukupuoli sateenkaari-ideologia Sukupuolenvaihdokset arvokonservatiivit Onni Rostila Pride Helsingin Sanomat Sauli Niinistö Alexander Stubb Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Garedewilta toimenpidealoite liputussääntöjen tarkentamiseksi: Julkisen vallan ei tule lähteä mukaan mihinkään ideologiseen ja mielipiteitä jakavaan toimintaan

”Sukupuoli on biologinen tosiasia” -julistuksen allekirjoittaminen johti 13 jäsenen erottamiseen Skotlannin vihreistä

USA:n maatalousministeriö lopetti transsukupuolisten viljelijöiden erityishankkeet – myös DEI-siemenet heitettiin roskiin
Yhdysvaltain valtionhallinnon tehostaminen jatkuu. Osana leikkauksia transsukupuolisille maanviljelijöille suunnattujen erityishankkeiden rahoittaminen on lopetettu. Tuholaistorjuntaan ei etsitä enää "monimuotoisuutta". Myös tiedostavat tomaatinsiemenet heitettiin roskiin.

Koposelta kirjallinen kysymys tiedevastaisesta opetuksesta kouluissa – ”Sukupuoli ei ole mielipidekysymys, vaan biologinen fakta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen jättää kirjallisen kysymyksen opetusministerille koskien tiedevastaisen opetuksen leviämistä peruskouluun. Koponen nostaa esiin huolen siitä, että peruskoulun oppimateriaaleihin on ilmaantunut sisältöjä, jotka eivät perustu tieteelliseen näyttöön vaan ideologisiin näkemyksiin, erityisesti sukupuolen moninaisuuden osalta.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













