
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Viikon 26/2024 luetuin
”Helsinki Pride ei täytä Trans ry:n odotuksia mielenosoitukselle”, julistaa transyhdistys. Perustelut nostattavat kulmia.
Transyhdistys moittii Zalandon tapaa jaotella vaatteet miehille ja naisille:
”Sukupuolivähemmistöjen asemaa ajavana aktivistijärjestönä emme hyväksy sitä, miten Helsinki Pride on kohdellut eriarvoisesti transtaustaisia ja etenkin muunsukupuolisia henkilöitä. Helsinki Priden pääyhteistyökumppaneina on ollut vuosia tahoja, jotka eivät ole teoillaan osoittaneet ajavansa sukupuolivähemmistöjen asiaa.
On eri asia mainostaa julkisilla paikoilla, että vaatteilla ei ole sukupuolta, ja kuitenkin verkkokaupassaan jakaa vaatteet sukupuolittain. Tänäkin vuonna tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimivan Zalandon pinkkipesusta uutisoitiin mediassa jo vuonna 2020, jolloin yhtiö väitti olevansa sitoutunut muutoksiin. Kuitenkin yhä neljä vuotta myöhemmin Zalandon verkkosivuilla vaatteet on jaettu naisten, miesten ja lasten vaatteisiin, mikä sotii Zalandon muutaman vuoden takaista mainontaa vastaan, eikä ota huomioon erityisesti muunsukupuolisia. Helsinki Priden yhteistyökumppanilistauksessa Zalando mainitsee ainoastaan, että heidän työntekijänsä voivat “käyttää valitsemaansa nimeä virallisesti riippumatta juridisesta nimestä”. Muut, erityisesti asiakkaiden kokemukseen liittyvät perustelut Zalandon ottamiselle mukaan yhteistyökumppaniksi puuttuvat kokonaan.”
Transyhdistys on loukkaantunut myös siitä, että..
– Aiemmin pääyhteistyökumppanina olleessa kauppakeskus CityCenterissä ei ole ollut sukupuolineutraaleja vessoja.
– Myöskään uudella pääyhteistyökumppanilla Forum-kauppakeskuksella ei ole erikseen sukupuolineutraaleja vessoja, vaan kaksi invavessaa. Pride-yhteistyön siirtäminen CityCenteristä Forumiin ei siis ole ratkaissut muunsukupuolisia syrjivää ongelmaa.
– Pride-tapahtumia on avattu lausahduksella “hyvät naiset ja herrat”, mikä jättää muunsukupuoliset tervetulleiden yhteisön jäsenten ulkopuolelle.
– Postin OmaPosti-palvelua ei ole rakennettu toimivaan hyvin henkilötunnuksen muuttuessa.
– Mehiläinen ole osoittanut kykyä poistaa henkilön entisiä nimiä järjestelmistään etunimenmuutoksen yhteydessä.
Pikkutarkkoja vaatimuksia esittävän tiedotteensa kuvituskuvaksi transyhdistys on valinnut ”Fuck the cis-tem”-kuvan, jossa niin sanotusti haistatetaan v*ttua heteroille ja heidän yhteiskuntamallilleen. Suomen Uutisten toimitukselle on epäselvää, miksi inkluusiota vimmatusti toivova yhdistys toimii tällä tavalla.
Sebastian Tynkkynen kommentoi:
– Nyt on sakeaa settiä, kannattaa lukea koko kannanotto. Trans ry ei osallistu, mutta ehkä saattaa valikoivasti osallistua (lue: iltabileet), koska esimerkiksi Helsinki Priden yksi yhteistyökumppaneista on Zalando ja sillä on vaatteet nettikaupassa jaoteltu asiakkaille sivuille: naiset, miehet, lapset. Myös kauppakeskus Forumin puuttuva vessailmoitus nettisivuilta on päätynyt Valo Vesikauriiden kynsiin.
– Luulet, että tämä on läppää. Ei ole.
Nyt on sakeaa settiä, kannattaa lukea koko kannanotto.
Trans ry ei osallistu, mutta ehkä saattaa valikoivasti osallistua (lue: iltabileet), koska esimerkiksi Helsinki Priden yksi yhteistyökumppaneista on Zalando ja sillä on vaatteet nettikaupassa jaoteltu asiakkaille sivuille:… pic.twitter.com/7QLNALdglF
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) June 28, 2024
Tynkkynen kehottaa lukemaan koko tiedotteen,
Transyhdistyksen vaatimuslistatiedote on pitkä kuin nälkävuosi. Lue se itse täältä >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää